lauantai 4. marraskuuta 2017

Liikkuvat valtuutetut ihmetyttävät Imatralla

Paljon puhutaan liikkuvista äänestäjistä, mutta liikkuvien kuntavaltuutettujen ilmiö on vielä erikoisempi. Usein on käynyt niin, että kun äänestäjät ovat juuri äsken päättäneet ketkä ja mistä ryhmistä valtuustoon menevät, alkaa korttipakan uusi sekoitus. Siihen äänestäjillä ei ole mahdollisuus vaikuttaa. Ei ennen kuin seuraavissa vaaleissa.

Imatralla uutisten seuraaja oli tuskin saanut kiinni ajatuksesta kuultuaan perussuomalaisten valtuustoryhmän hajoamisesta keskeltä kahtia, kun kokoomuksen ryhmästä kajahti. Tom of Imatra paljastuukin Tom of Helsingiksi. Valtuustoon "äänivyöryllä rynninyt" (UV 1.11.) kauppias Tom Färdistä tulee helsinkiläinen, joka hylkää sekä valtuustotyönsä että jäsenyytensä keskeisessä kaupunkikehityslautakunnassa.

Asian kummallisuutta lisää, että valtuustoon nousee Färdin tilalle Aino Honkanen, joka hänkin asuu ja on työssä Helsingissä. Äänestäjillä ei ollut tiedossa, miten kannatus ropsahtikin "ei-imatralaisille". Honkanen toki on vielä kirjoilla Imatralla.

Kun tähän lisätään perussuomalaisten viime ja tämän valtuustokauden sotkut, muun muassa valtuutetun erottaminen muista luottamustehtävistä, voidaan lakata ihmettelemästä äänestäjien liikkumista. Valitut näyttävät esimerkkiä.

Nyt on alettu jahdata Erkki Saarimäen (nyk. sin., ent. perus, ent. sd) tehtäviä joillekin muille. Saa nähdä, miten miehen käy.

Aimo Ruusunen



Valtakunnanpolitiikkaa paikallisesti

Perussuomalaisten Imatran valtuustoryhmän hajoaminen kahtia ei ole tätä kirjoitettaessa (4.11.) vielä läheskään loppuunkäsitelty asia. On alkanut molempien ryhmien kiista niistä luottamuspaikoista, mitkä kunnallisvaalien tulos antoi. Seuraavaksi asiaa puitaneen virallisemmin valtuuston kokouksessa 13. marraskuuta.

Uutisvuoksi 30.10.2017: Timo Mykrän ajatuksia asiasta.
Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi!



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Edustajat päätöksenteossa

Imatran kaupunginvaltuusto on valinnut eri toimielimiin edustajat pääasiassa valtuutettujen ja varavaltuutettujen joukosta.

Vasemmistoliiton valtuutettu Anssi Piirainen toimii neljä vuotta rakennuslupajaoston jäsenenä. Hänen varamiehenään on toinen varavaltuutettu Sami Repka.

Hyvinvointilautakunnan varajäsenenä on ensimmäinen varavaltuutettu Henri Ruokolainen. Hän jakaa tehtävän varsinaisen jäsenen Juuso Häkkisen (sd.) kanssa.

Keskusvaalilautakunnan jäsenenä on vasemmistoliitosta Yrjö Ikävalko.

Valtuutettu Timo Mykrällä on kaksi Imatraa laajempaa tehtävää: hän on Etelä-Karjalan maakuntauudistusta valmistelevan poliittisen ohjausryhmän jäsen ja hän jatkaa oikeuden lautamiehenä.


Kuva: Sami Repka sai tehtäviä rakennuslupavalvonnassa, Henri Ruokolainen jatkaa kokemuksella hyvinvointiasioissa.


Keskustelua arvoista jatkettava

Hallituskriisin yhteydessä puhuttiin arvoista, jotka jakavat ja erottavat poliittisia puolueita. Keskustelua on syytä jatkaa, koska nykyisen hallituksen politiikka ei kaikilta osin vastaa pienituloisten, eläkeläisten ja nuorten työelämään tulevien etuja, toteaa Vasemmistoliiton Imatran yhdistys.

Yhdistyksen kevätkokouksen mukaan perussuomalaiset eivät tilannetta ole pyrkineet korjaamaan, päinvastoin he päätöksillään saivat aikaan kriisin, jota nyt joudutaan paikkaamaan.


Selkein ratkaisu olisi pitää uudet eduskuntavaalit presidentin- ja maakuntavaalien yhteydessä. Jos tämä ei ole käy, hallitusohjelmaan tulisi saada sellaisia muutoksia, joihin mm. vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden kansanedustajat ovat viitanneet. Sote-uudistuksessa tulee ottaa järki käteen ja luopua sellaisista kokeilusta, jotka voivat tulla kalliiksi niin rahallisesti kuin kansanterveydelle, yhdistys toteaa.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Harhaanjohtavaa mainontaa

Kuntavaalien alla oli Etelä-Karjalan maakunnallisessa mediassa useita ilmoituksia, joista ei käynyt ilmi ehdokkaiden kunta.

Ehdokkaiden ja tukiryhmien luulisi tietävän, että joka kunnassa on eri tilanne, oma numerointi jne. Ehdokkaiden luulisi tietävän myös, että he eivät ole sellaisia julkkiksia, että naaman perusteella voi päätellä osoitteen.

Otamme esimerkiksi vaaliviikonlopun Imatralaisen, missä oli 16 ehdokkaiden ilmoitusta. Niistä viidessä ei ollut mainintaa siitä, mistä kunnasta on kyse.

Lehti jaetaan ilmaisjakeluna nimenomaan Imatralla. Vailla paikkakuntatietoa olleet SDP:n Veikko Hämäläisen ja kokoomuksen Jouko Partasen mainokset sentään osuivat maaliin.

Sen sijaan lappeenrantalaisten kristillisten Marjatta Moilasen, perussuomalaisten Raimo Väisäsen ja vihreiden Hanna Holopaisen "sokkomainokset" imatralaislehdessä olivat harhaanjohtavia. Jos äänestäjä niiden perusteella valitsi ehdokkaansa, päätyi hän seuraaviin valintoihin: Moilasen ja Holopaisen äänet menivät kokoomukselle, Väisäsen ääni kylläkin perussuomalaiselle mutta eri henkilölle.

Hyvä kysymys on, miksi ehdokas ilmoittelee toisen paikkakunnan lehdessä. Jos taas lehtiyhtiöt tarjosivat tällaista ilmoittelua "kaupan päälle", siinä tehtiin karhunpalveluksia.

Kustantajatkin ovat vastuussa mainoksista. Olin asiasta yhteydessä Imatralaisen vt. päätoimittajaan Riina Haapalaan, joka välitti yhteydenottopyynnön myyntipäällikölle. Vastausta Imatranvuoksi ei ole tähän mennessä (13.4. klo 8.20) saanut.

Aimo Ruusunen 

Kuva: Jos joku imatralainen tämän ilmoituksen perusteella äänesti kristillisiä, ääni menikin kokoomuksen Hannele Vidmanille. Imatralainen 8.-9.4.2017.



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Virhe Uutisvuoksessa

Tämän palstan edellisessä jutussa oli aikaisemmin virhe, mikä johtui luottamisesta imatralaisen lehden Uutisvuoksen tietoon.

Lehti väittää (11.4., sivu 4), että Vasemmistoliiton kannatus olisi noussut edellisistä kunnallisvaaleista 0,5 prosentilla. Oikea kannatuksen nousu on 1,5 prosenttia. Virhe ei ole merkityksetön: Imatran kokoisessa kaupungissa kyse on noin 130 äänestäjän kannatuksesta.

Asia olisi selvinnyt lukijoille, mikäli lehti olisi julkaissut  oikeusministeriön tiedot äskeisten ja vuoden 2012 kuntavaalien tuloksista. Näiden tietojen mukaan Vasemmistoliitto sai Imatralla nyt 549 ääntä, mikä on tasan 200 ääntä enemmän kuin vuonna 2012. Kannatuksen prosenttimuutoskin selviää ministeriön taulukosta.

Äänien menettäjiä Imatralla olivat tämän virallisen tiedon mukaan ainoastaan Perussuomalaiset (tappio 720 ääntä) ja kristillisdemokraatit (tappio 160 ääntä).

Oikeusministeriön tiedot Imatran vaalituloksesta ovat seuraavat:


Muutos KV-2012
Äänet
%
Paikat
Äänet
%
Paikat

Keskusta
1090
8,4
3
7
0,0
0

Kokoomus
3556
27,5
12
380
2,9
1

Perussuomalaiset
1714
13,2
6
-720
-5,6
-2

SDP
5258
40,6
19
303
2,3
1

Vihreä liitto
534
4,1
1
57
0,4
0

Vasemmistoliitto
549
4,2
2
200
1,5
1

Kristillisdemokraatit
212
1,6
0
-160
-1,2
-1

Viola Heistonen
37
0,3
0
37
0,3
0

Yhteensä
12950
100,0
43
Mitättömät äänet
80
0,6
Yhteensä
13030
100,0
Aimo Ruusunen

Puolentoista prosentin nousu

Vasemmistoliiton kahdeksasta ehdokkaasta pääsee joka toinen vaikuttamaan äänestäjien tuella, joita oli tällä kertaa 549. Puolueen suhteellinen kannatus nousi Imatralla vuoden 2012 vaaleihin verrattuna peräti 1,5 prosenttia (kannatus ennen 2,7 %, nyt 4,2 %).

Tulos on hyvä millä tahansa tavalla laskien. Ehdokkaiden keskimääräinen äänimäärä oli 68. Jokaisen heistä saamilla äänillä oli merkitystä, jotta ryhmän koko kasvoi yhdestä kahteen.

Valituiksi valtuustoon tulivat Anssi Piirainen (188 ääntä) ja Timo Mykrä (91 ääntä). Varavaltuutetut ovat Henri Ruokolainen ja Sami Repka.

SDP:n kannatus nousi Imatralla 2,3 % ja Perussuomalaisten laski 5,6 %.

Vasemmistoliiton Imatran yhdistys ja valtuustoryhmä kiittävät äänestäjiä ja tukijoita. Työ imatralaisten hyväksi jatkuu!

Kuvissa varavaltuutetut Henri Ruokolainen ja Sami Repka.



tiistai 28. maaliskuuta 2017

Imatralaisehdokas: Sami Repka, 160

"Olen 45-vuotias köyhän työläisperheen vesa. Asun Imatran Mustalammella vanhassa omakotitalossa. Olen naimisissa ja minulla on kaksi lasta (14- ja 16-vuotias).

Olen ammatiltani levyseppä ja olen töissä imatralaisessa konepajassa Rämö Oy:ssä, jossa toimin myös pääluottamusmiehenä. Olen myös ammattiosastoni Metalli 52:n hallituksen jäsen ja Metalliliiton valtuuston varajäsen.

Lähdin Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokkaaksi, koska haluan olla puolustamassa pienituloisten ja tavallisten köyhien asioita.

Minulle tärkeä asia on myös pienten koulujen, esimerkiksi Kaukopään, Tainionkosken ja Meltolan koulujen säilyttäminen. On hulluutta lakkauttaa ainoat terveet koulut Imatralla. Myös nuorten asiat minua kiinnostavat: nuorille pitää löytyä terveitä toimintatiloja kotikulmilta."


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Imatralaisehdokas: Anssi Piirainen, 159

"Katson, että kokemuksellani on tarvetta tulevaisuudessakin, sillä olenhan ollut kunnallispolitiikassa mukana vuodesta 1997 alkaen. Osallistuminen ympäristö- ja rakennuslupalautakunnan varamiehenä olosta.
Vuonna 2001 nousin valtuustoon ja tekniseen lautakuntaan ja varalle edelleen ympäristö ja rakennuslupalautakuntaan. Yhden kauden olin hallituksen varamiehenä. Siitä lähtien olen istunut teknisessä lautakunnassa valtuuston lisäksi paitsi sen yhden kauden, kun jouduin oppositioon. 
Vuodesta 2001 lähtien olen ollut myös Metalliliiton valtuuston jäsen ja varajäsen. Olen toiminut Ovakolla osaston luottamusmiehenä ja työnsuojelumiehenä osastolla ja tehtaan työsuojelutoimikunnassa. Kuulun tehdaspalokuntaan eli olen vanhempi sammutusmies. 
Olen naimisissa ja meillä on kaksi yhteistä lasta, ja pari koiraa. Harrastan kalastamista. Olen koko ikäni harrastanut urheilua ja pidän sitä tärkeänä. Olen nyt 55-vuotias; aikanaan kävin armeijan Immolassa ja olen kuulunut rajan varajoukkoihin, joten turvallisuus on minulle tärkeä asia.....
Minulle tärkeitä asioita on syrjäytymisen ennaltaehkäisy lasten ja nuorten koulutuksessa heitä tukemalla. Toinen tärkeä asia on, että valtuustoon saataisi tarpeeksi henkilöitä, joilla riittää munaa ottaa hallitukselta valta takaisin valtuustosaliin.

Kaupungin kiinteistöt ovat melkein kaikki huonossa kunnossa, ja siksi mielestäni tarvitaan selkeästi poliittinen keskustelu niiden rakentamisesta ja ylläpidosta."


Imatralaisehdokas: Timo Mykrä, 158

"Olen 56-vuotias imatralainen kaupunginvaltuutettu. Politiikassa olen ollut mukana jo 90-luvulta lähtien. Tällä hetkellä olen Vasemmistoliiton Imatran yhdistyksen puheenjohtaja. Muista luottamustoimista mainittakoon Imatran työnhakijoiden puheenjohtajuus ja Vasemmistoliiton kaakon piirihallituksen jäsenyys.
Harrastuksia ovat kesällä maalla vihannesten kasvatus ja lukeminen. Työttömien ongelmat ovat hyvin tiedossa ja niihin olen yrittänyt paneutua. Omakohtaisesti työttömyys on koskettanut myös minua. Marraskuussa 2013 minut irtisanottiin Stora-Ensolta 34 vuoden työuran jälkeen. Irtisanomisen syyt olivat tuotannolliset ja taloudelliset.

Vähaosaisten asiat ovat lähellä sydäntäni. Pyrin parhaani mukaan toimissani helpottamaan vähäosaisten asemaa. Ei voi olla oikein, että osa kansalaisista kärsii taloudellista ahdinkoa ja osa on hukkumassa optiovoittoihin."


torstai 23. maaliskuuta 2017

Imatralaisehdokas: Juuso Mustonen, 157

"Olen Juuso Mustonen, Rajapatsaalla asuva 32-vuotias kodintekniikan myyjä. Koulutukseltani olen datanomi sekä ylioppilas. Tällä hetkellä opintovapaalla suoritan tradenomin tuplatutkintoa markkinoinnista ja kansainvälisestä liiketaloudesta. Olen aktiivisesti mukana ammattiyhdistystoiminnassa sekä toimin varapääluottamusmiehenä Eekoolla. 

Kuntavaaleihin ehdolle lähtöä emmin kauan ja päätöksen teinkin viimeisillä mahdollisilla hetkillä hermon palaessa nykyisen hallituksen toimintaan. Vaikkakin kyse nyt on kuntavaaleista, koen että on oikeus ja velvollisuus pyrkiä kuntatasolla vähintäänkin tasaamaan ja vähentämään nykyisen hallituksen toiminnan tasa-arvon kuilua syventävien ja koulutuksen laatua heikentävien toimien vaikutusta.

Koen tärkeänä asiana paikallisen työttömyyden kasvun taittamisen, sekä tämän ohella kunnan elinvoimaisuuden turvaamisen. Imatran työllisyystilanne on Suomen keskiarvoa huonommassa tilassa, ja tähän täytyy saada muutos panostamalla pitkäaikaistyöttömien tukemiseen ja työllistymiseen. Kunnan elinvoimaisuutta pitää pyrkiä kehittämään matkailun ja turismin kautta hyödyntämällä rajan läheistä sijaintiamme sekä sekä tukemalla paikallisia pienyrittäjiä kasvuun. 

Toisena vaaliteemanani on suomalaisen hyvinvointijärjestelmän yhden tärkeän kulmakiven, koulutuksen tason turvaaminen. On erittäin tärkeää turvata lasten ja nuorten mahdollisuus yksilölliseen kehittymiseen jo varhaiskasvatuksesta lähtien.

Tämä tarkoittaa sitä että kunnallisesti täytyy pitää huolta toimipaikkojen rakenteellisesta laadusta terveyden kannalta, mutta myös yksilöllinen oppiminen ja kehittyminen rajaamalla ryhmäkokoja niin varhaiskasvatuksessa kuin koulunkäynnin ympäristössä. Näin pystymme turvaamaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä varmistamaan opetuksen ja varhaiskasvatuksen laadun työn kuormituksen pysyessä kohtuullisena. Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulisi jokaiselle peruskoulunsa päättäneelle pystyä tarjoamaan opiskelupaikka.


Löydät minut myös osoitteesta www.facebook.com/kuntavaali.mustonen"


Imatralaisehdokas: Juhani Lahtinen, 156

"Olen 72-vuotias yksin asuva pienituloinen imatralainen eläkeläinen.

Haluan vanhushoidossa ajettavan sellaista kunnan asumispolitiikkaa, jossa vanhukset voisivat asua yhteydessä toisiinsa. Sen mahdollistamiseksi kunnan tulisi ARA:n rakennustuin rakennuttaa yhteisöllisiä asuntoja tähän tarkoitukseen. Rakennus muodostuisi keskikäytävän molemmin puolin sijaitsevista yksiöistä ja  keskellä sijaitsevista yhteistiloista. Rakennus ja asumiskustannukset saataisiin ilman voiton tavoittelua alhaisiksi pienituloistenkin tavoittamiksi. Samalla hoitajakäynnit saataisiin keskitettyä ja ristiin rastiin ajelua vähennettyä. Asuntoon voitaisiin ottaa myös nuoria työttömiä talonmiehen toimiin.

Tällainen asumismuoto mahdollistaisi asukkaiden toinen toisistaan huolenpidon ja seurustelun. Voitaisiin myös järjestää yhteinen ruokahuusholli sekä kaikkea muuta yhteistä. Samalla kuitenkin oma yksiö tarjoaisi mahdollisuuden omaan rauhaan.

Tällaista suunnan muutosta pois eristävästä yksin asumisesta kohti ihmisläheistä vanhuutta haluan vahvasti ajaa tuomalla myös nuoret sen kehittämiseen.

Nykyiset elämänsä kukoistusta elävät viihdeyhteiskunnan kasvattamat päättäjät eivät kykene ymmärtämään enempää yksinäisyyttä kuin köyhyyttäkään. Siksi tarvitaan uudistusta ajamaan ihmisiä, joilla on asiasta omakohtaista kokemusta ja ymmärrystä. Sellaiseksi koen itseni.


Yksinäisyys kuristaa, yhteisöllisyys luo iloa elämään."


maanantai 20. maaliskuuta 2017

Imatralaisehdokas: Visa Heikkinen, 155

"Olen Visa Heikkinen, syntynyt Kotkassa 1965, nyt olen siis 52-vuotias. Nuoruuteni asuin Karhulan kauppalassa (joka myöhemmin liitettiin Kotkaan). Äitini ja isäpuoleni ja kolmen sisarukseni kanssa asuimme pienessä alle 50-neliöisessä huoneistossa. Äitini oli kotona ja isäpuoleni töissä Ahlströmin pumpputehtaalla, joten raha oli tiukassa, mutta kyllä vanhempani ruokkivat meidät kaikki,  äitini aina ruokaa teki.

Ollessani kolmannella luokalla liityin Karhulan Työväen Urheilijoihin (KTU), jossa yleisurheilin aina ammattikouluikään asti. Pärjäsinkin omasta mielestäni aika mukavasti, useita piirinmestaruuksia saatiin 800 metrin viestijuoksussa.

Vuonna 1983 pääsin töihin heti ammattikoulun loppumisen jälkeen silloiselle Enso Gutzetille, joka myöhemmin muuttui sitten Stora Ensoksi. Vuonna 2005 innostuin ay-toiminnasta ja minut valittiinkin tehtaani pääluottamusmieheksi, jossa tehtävässä toimin tehtaan lopettamiseen asti eli vuodet 2005–2011.

Tehtävään kouluttauduin Kiljavan opistolla (SAK-opisto). Kaikkien luottamusmieskurssien jälkeen kävin vielä opiston vuosikurssin, jolloin opiskelin yhteiskuntapolitiikkaa ja työoikeutta. Kuulun opiston Toveriliittoon, johon sain liittyä vuosikurssin käyneenä.
Toimin myös Kotkan Vasemmiston kunnallisjärjestön sihteerinä vuodet.

Vuoden 2012 kesäkuussa muutin Imatralle avovaimoni Katjan ja kahden kissamme kanssa, kun Kaukopään tehtaalta tarjottiin prosessinhoitajan työtä. Lähdin nyt ehdolle kunnallisvaaleihin, jotta pääsisin vaikuttamaan nykyisen kotikuntani päätöksentekoon."

Tahtoisin vaikuttaa mm. seuraaviin asioihin:

* Asukkaita kuunneltava enemmän heidän alueensa tärkeissä päätöksissä (lähidemokratia).
* Kaupungin on luotava töitä pitkäaikaistyöttömille (tarvitaan monta vuotta tämän asian hoitamiseen).
* Oppilasmäärä ei saa nousta liian suureksi luokissa.

* Kaikkea ei saa yksityistää (hinnat tulevat kuitenkin nousemaan jossakin vaiheessa).


Imatralaisehdokas: Petri Ahvo, 154

"Koulutus on kuntavaalien tärkeimpiä asioita, siihen jokaisen kuntavaaleissa ehdolla oleva on otettava kantaa. Koulutus ja sen hyvän tason ylläpitäminen ei toteudu määrärahoja leikkaamalla, vaan kehittämällä ja tarpeen tullen vaikka omarahoitusosuutta lisäämällä. Aluekoulujärjestelmää tulee mielestäni arvioida uudelleen, toimivat pienkoulut on parempi ratkaisu kuin suuret yksiköt.

Soteen liittyviä päätöksiä tulee kuntien päätettäviksi, ja niiden arviointi on tehtävä huolella kuntalaisten parhaaksi. Kiinteistöveron tuotto pitää käyttää tehokkaammin asuinalueiden kehittämiseen, esimerkiksi teiden kunnossapitoon sekä asuinympäristön siisteyteen. Suunnitellusta hulevesi-maksusta pitää luopua.

Kotihoidossa olevien vanhusten asemaan ja hoitajamitoitukseen on tehtävä muutoksia. Hoitajat ovat jo nyt jaksamisen äärirajoilla. Aikataulut ovat kiireisiä ja tilanteesta aiheutuu turvattomuutta.

Nuorisolle tarvitaan kokoontumistila keskustan läheltä. Työllisyyteen parantavia toimia tarvitaan lisää esim luomalla toimintaedellytyksiä uudelle yritystoiminnalle. Rajaliikenteen sujuvuuden parantamiseen on panostettava, sillä turistit tuovat kaupunkiimme työpaikkoja ja uutta yritystoimintaa."

"Olen Petri Ahvo, ikä 50 vuotta, koulutus merkantti ja laitosasentaja. Työkokemus: noin 10 vuotta kaupan alalla, terästehtaalla Ovakolla yli 20 vuotta. Luottamustehtävät: useita vuosia luottamusmiehenä sekä työsuojeluasiamiehenä. Kaksi vuotta koko terästehtaan pääluottamusmiehenä. Metalliliiton liittovaltuuston jäsen ja liittokokousedustaja. Harrastuksia ovat mm. moottoripyöräily, talviset urheilulajit kuten retkiluistelu ja jääkiekko."


Mottoni on: "Pidetään Imatra viihtyisänä kaupunkina asua."


maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ideoita vanhuspalveluihin

Imatralainen Juhani Lahtinen on useissa yhteyksissä esittänyt erilaisia ideoita vanhuksia koskevien palvelujen kehittämiseksi. Hän on esimerkiksi huolissaan siitä, että pienituloisten eläkeläisten asumisasioissa ei kehitetä vaihtoehtoja, joissa yhdistyisi taloudellisesti matala kynnys ja läheltä saatava palvelu ja seura. Vanhuksia eristetään koteihinsa, mutta esimerkiksi yhteisöllisen asumisen avulla päästäisiin järkevämpiin ratkaisuihin.

Helmikuussa Lahtinen ehdotti mietittäväksi, miten vanhuspalvelut voisivat työllistää. Uutisvuoksen julkaisemassa jutussa hän ehdottaa, että nuoria otettaisiin mukaan työhön, jonka tarve ja merkitys lisääntyvät kokoajan. Tietenkin näihin palveluihin tarvitaan myös rahaa... jota näyttää tarpeen tullen kyllä löytyvän moneen muuhun asiaan.

Jutun saa suuremmaksi klikkaamalla!



sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sotessa pahoja valuvikoja

Julkiset palvelut, kuten terveydenhuolto, koulutus ja sosiaalipalvelut ovat kuntalaisille niin tärkeitä, että kuntavaaleissa ei ole samantekevää mitä asioita painotetaan. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson painotti Imatran vaalitilaisuudessa 11.3. erityisesti sitä, että sote-ratkaisuissa ollaan luisumassa huonoon suuntaan.

– Kuntavaaleissa voi ilmaista, mitä mieltä on sote-uudistuksesta, josta nykyiset hallituspuolueet tekevät alkuperäisen idean irvikuvaa. Hallituksen sote-esitys ei turvaa parannuksia lääkäriin pääsyyn, ei maksujen kohtuullisuutta, ei alueellista tasa-arvoa eikä sosiaali- ja terveyspalvelujen fiksua yhteensovittamista, Andersson sanoi.

Erityisesti hän pelkää ns. valinnan vapauden johtavan voitontavoitteluun perustuvan bisneksen entistä suurempaan valtaan terveyttä koskevissa palveluissa. Ruotsissa on tästä saatu karvasta kokemusta, ja siellä jopa porvarit ovat alkaneet puhua "voittojen kohtuullistamisesta". Suomessa tämä kokemus kannattaisi Anderssonin mukaan ottaa ajoissa huomioon.

Imatralla Li Andersson oli myös toimittaja Liisa Kukkolan haastattelussa (Uutisvuoksi 12.3.).



Kahdeksan ehdokasta

Huhtikuun kunnallisvaaleissa imatralaisilla on valittavana kahdeksasta vasemmistoliittolaisesta ehdokkaasta. Määrä on selvästi suurempi kuin vuosikymmeneen.

Kaikilla näillä valtuustoehdokkailla on vahvaa työelämän tuntemusta. Myöskään kunnallinen päätöksenteko ei ole outoa väelle, jota voi luonnehtia ilmauksella "kokemusta ja näkemystä löytyy".

Ehdokkaat äänestysnumeroineen ovat:
154 Ahvo, Petri; valukonemies
155 Heikkinen, Visa; paperimies
156 Lahtinen, Juhani; putkiasentaja, eläkeläinen
157 Mustonen, Juuso; myyjä, opiskelija
158 Mykrä, Timo; konduktööri
159 Piirainen, Anssi; metallimies
160 Repka, Sami; levyseppä
161 Ruokolainen, Henri; ravintolatyöntekijä, tuottaja (sit.)

Edessä Visa Heikkinen ja Juuso Mustonen, seisomassa Henri Ruokolainen, Anssi Piirainen, Juhani Lahtinen, Petri Ahvo, Sami Repka ja Timo Mykrä. Ruokolainen, Piirainen ja Mykrä kuuluvat Imatran nykyiseen kaupunginvaltuustoon.