maanantai 16. marraskuuta 2015

Ruokakasseja tarvitseville

Vuoksenniska, aamupäivä. 550 täyteen pakattua ruokakassia odottaa saajia.
   Ulkona on jonoa jo toista tuntia ennen oven avaamista. Näin käynnistyi Imatran Työnhakijat ry:n organisoima EU-elintarvikeavun jakelu maanantaina 16. marraskuuta.
   Kymmenkunta vapaaehtoista oli Irma Matteron ohjauksessa paketoinut yli 6300 kilon jakelun hyvissä ajoin. Jakelukin sujui  näpsäkästi. Sujui, mutta:
   – Tällaiseen ei kyllä pitäisi koskaan hyvinvointiyhteiskunnassa joutua, että on jaettava ruokaa. Tulojen ja sosiaaliturvan pitäisi pystyä takaamaan jokaiselle välttämättömät elämisen ehdot muulla tavoin, pohtii järjestön puheenjohtaja Timo Mykrä.
   Vaikka jokaisen kanssa vaihdetaan muutama sana, jono etenee joutuisasti.
   – Kaupunki järjesti jakoa varten tilan, mutta näkisin täällä kernaasti päätöksentekijöitä. Tämä on sitä arkea, joka pitää tuntea kun erilaisia ratkaisuja tehdään, Timo Mykrä sanoo.
   Hän kutsuu eri puolilla maata tapahtuvaa ruoanjakelua  kansalliseksi häpeäksi. Se paljastaa, missä tilassa ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio on. Miten korjata tilannetta?
   – Sosiaaliturvaa kohentamalla.
   "Tehkää parijono siihen." "Montako henkeä taloudessa on?" "Tällä hetkellä asun yksin." "Äiti on ulkona pyörätuolissa." "Käymme hakemassa kuittauksen ja viemme kassin."
   Tähän tapaan jakelu jatkuu. Jono on purettu alle tunnissa, noin puolet kasseista on jaettu. Sen jälkeen alkaa yksittäisten kävijöiden rauhallisempi virta.

   Imatralla pienen määrän EU-ruokaa jakaa myös adventtiseurakunta, ja helluntaiseurakunnalla on omaa ruoanjakelua viikoittain.

Aimo Ruusunen

Puoli tuntia ennen jaon alkamista jono kurvasi jo mutkalle.


Ruoan jakelulle on Imatralla tarvetta.


Ensimmäiset ovat saaneet ruokakassinsa.


Noin puolet 550 kassista oli mennyt ensimmäisten 45 minuutin aikana.