tiistai 25. elokuuta 2015

Mielenkiintoinen kokeilu

Imatralaisen lehden Uutisvuoksen toimitus teki lauantaina 22.8.2015 mielenkiintoisen kokeilun. Se julkaisi kaupunginvaltuutetun mielipidekirjoituksen niin, että valtuutetun puoluekanta ilmoitettiin kirjoituksen sisällön perusteella. Näytti siis siltä, että toimitus siirtelee valtuutettuja ryhmästä toiseen perustuen siihen, millaisia heidän esittämänsä ajatukset ovat.

Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikainen, sillä jo tiistaina 25.8.2015 lehti julkaisi oikaisun, jonka mukaan Arto Siitosen (sd.) puoluekanta "oli toimituksessa kirjattu väärin vasemmistoliitoksi". Mielenkiintoinen kokeilu päättyi lyhyeen, olisi ollut kiva seurata sen vaikutuksia. Tässä olisi ollut mahdollisuus saada aikaan poliittista vipinää. Ehkä nimimerkki Vastavirran Akka jatkaa lehdessä omalta osaltaan? Hänhän ehdotti Heikki & Heikki -näköispatsaan pystyttämistä Imatrankosken  torille.


Tällaisen kokeilun jatkaminen olisi toki hankalaa sen vuoksi, että valtuutetuista noin 90 prosenttia ei tunnu ottavan kantaa mihinkään asiaan, jos kannanotoksi ei lasketa äänestämistä kokouksessa oman ryhmänjohtajan toiveen tai määräyksen mukaisesti. Puheenvuoroja käyttävät varsin harvat, vielä harvemmat kirjoittavat lehtiin. Arto Siitosen väitteiden, että "kaupunginhallitus vetelee valtuustoa kölin ali mennen tullen" ja että valtuutetut "ovat siirtyneet katsomon puolelle seuraamaan sivusta, mitä tapahtuu" luulisi herättävän jatkokeskustelua.

Aimo Ruusunen

Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi!




torstai 20. elokuuta 2015

Tapaamisia elokuussa ja syyskuussa

Imatran vasemmistoliittolaisia on elokuussa kokoontunut kolmasti: kerran käsittelemään kaupunginvaltuuston esityslistaa ja kaksi kertaa vapaamuotoisesti juttelemaan ihan vaan kiinnostavista asioista. Näitä "telttakokouksia" vielä jatketaan, jos säät sallivat.

Mutta muutakin on tiedossa. Yhdessä lappeenrantalaisten kanssa järjestetään lauantaina 12. syyskuuta kello 10-12 lettutarjoilua Koskenpartaalla. Teltalla on saatavissa myös lehtiä ja muuta tietoa ajankohtaisista asioista. Teltta pystytetään varatulle paikalle lähelle K-supermarketin ulko-ovea.


Salaatti- ja grillitarjoilun ääressä juttu luisti myös torstaina 20. elokuuta.