perjantai 29. maaliskuuta 2019

Li ja kahdeksan ehdokasta


Konditoria Imatrankoski Koskenpartaalla torstai-iltana 28. maaliskuuta. Väkeä on paikalla kaikki istumapaikat täynnä ja moni seisomapaikkakin.

Aikataulun mukaan ja perusteellisen alustuksen tarjoten paikalle saapuu myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Katsauksen kruunaavat monet yleisöpuheenvuorot: esille nousee jopa idea uudesta eläkkeiden ym. rahoitusmallista, ja monet paheksuvat Juha Sipilän hallituksen työttömiä kohtaan suorittamaa kiky- ja "aktiivimalli"-ruoskintaa.

Yleisöä on paikalla niin sanotusti mummosta teiniin, ja ikähaitari näkyy myös esittäytyneissä ehdokkaissa. Vasemmistoliiton ehdokasjoukko tosin on Kaakkois-Suomessa enemmän nuorekasta, puolet on alle 40-vuotiaita.

Kauempaa lähteneistä ehdokkaista esittäytyivät Minja Lääperi (Rantasalmi), Joona Mielonen (Kotka), Suvi Silvala (Kotka), Arja Tauria-Huttunen (Kotka) ja Heidi Vättö (Lappeenranta). Paikalla olivat tietenkin myös Imatran yhdistyksen ehdokkaat: Juuso Mustonen, Timo Mykrä ja Aimo Ruusunen.

Muun ohjelman lomassa viriteltiin Imatran yhdistyksen tulevaa toimintaa. Vaalitulosta pohditaan tuoreeltaan kevätkokouksessa maanantaina 15. huhtikuuta.

Kuva: Puheenjohtaja Li Anderssonin tilaisuudet vetävät väkeä, niin myös Imatralla.
PS. Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana!