sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Luonnon yhteiskäyttö turvattava

Jokamiehen oikeudet on Suomessa lailla turvattu, mutta yksityinen omistusoikeus tunkeutuu joskus liikaa yhteisten oikeuksien alueelle. Näin käy muun muassa, kun kuntien virkistysalueita muutetaan mökkitonteiksi. Timo Mykrä kirjoittaa aiheesta jutussa, jonka julkaisivat Etelä-Saimaa, Uutisvuoksi, Imatralainen ja Vartti EK.



Valkamanrannan yleinen uimaranta saunoineen on viehättävä pala Saimaan maisemaa ja rauhallinen paikka vapaa-ajan viettoon.


  
Kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi.

torstai 18. syyskuuta 2014

Timo Mykrä esittäytyi Savonlinnassa

Savonlinnan Vasemmistoliitto viritteli markkinapäivänä 18.9. keskustelua kera pullan ja mehun. Materiaalia oli jaossa ja hyvin monet pysähtyivät päivän aikana keskustelemaan, niin nuoret, perheet kuin varttuneet ohikulkijat. Monet jäivät paikalle pitkiinkin keskusteluihin. Maan poliittinen ja taloudellinen tilanne huolestuttaa, ja pohdintaa on siitä monenlaista. Kiitosta tuli  mahdollisuudesta keskustella sekä jaossa olleesta materiaalista. Esa Valkonen, Juha Rautio ja Mika Kupiainen hoitelivat teltalla isännyyttä, keskustelua viritti ja monille tuli tutuksi myös imatralainen kansanedustajaehdokas Timo Mykrä.



Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi!

tiistai 2. syyskuuta 2014

IBBF puhuttaa

Imatralla Big Band Festivaalin tulevaisuus ja ennen kaikkea raha-asiat puhuttavat. Päättäjät joutuvat ottamaan kantaa kaupungilta haettuun suureen avustuspyyntöön. Iso kysymys on myös, millaisena festivaalia tulisi kehittää jos se jatkuu. Timo Mykrä muistutti tapahtuman lähtökohdista Uutisvuoksessa 1.9.


Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi!
Ota myös kantaa asiaan esim. kirjoittamalla Timolle: timo.mykra@hotmail.com