tiistai 1. marraskuuta 2016

Uusia sävelkulkuja kaivataan

Sanat ja teot eivät kulje yhtä jalkaa imatralaisessa kunnallisessa päätöksenteossa. Toisaalta puhutaan asiantuntijuuden tarpeesta, mutta kaupunginhallitus on kävellyt monta kertaa asiantuntijalautakuntien yli.

Tämä on 1.1.2017 valtuutetuksi tulevan Timo Mykrän (vas.) mielestä sietämätön tilanne, johon on saatava muutosta. Päättäjiksi valittavien ja lautakuntiin tulevien on pystyttävä vaikuttamaan, eikä mikään niiden yläpuolella oleva rouva- ja herraporukka saa ottaa päätösvaltaa itselleen.

– Yksittäinen valtuutettu ei pysty kovin paljon saamaan aikaan, ja sen vuoksi tarvitaan laajempaa muutosta. Imatralla puhutaan paljon avoimuudesta, mutta todellisuudessa siitä ei ole häivääkään. Isojen valtuustoryhmien johdossa olevat ovat kahmineet itselleen valtaa jopa omien ryhmiensä jäsenten yli, Mykrä sanoo.

Hänestä muutosta vaativalle tilanteelle on kuvaavaa se, että esimerkiksi SDP on menettänyt vaalikauden aikana neljä (4) valtuutettua. "Ainakin puolet" tästä on tapahtunut, koska valituiksi tulleet ovat kyllästyneet leimasimen asemaan.


– Niin koulu- kuin muissa asioissa valmistelutapojen on muututtava. Uusia sävelkulkuja kaivataan. Valtuustolle ja asiantuntijalautakunnille on palautettava niille kuuluvaa valtaa, Timo Mykrä sanoo.

Aimo Ruusunen

Timo Mykrä kaipaa uusia sävelkulkuja imatralaiseen päätöksentekoon.


Uutisvuoksi on kertonut valtuuston henkilömuutoksista muun muassa 12.10. (kuva) ja 1.11.2016.