maanantai 29. joulukuuta 2014

Työn puute puhuttaa

Imatralainen Uutisvuoksi julkaisi 29.12.2014 työllisyydestä lukemisen arvoisen pääkirjoituksen. Aiheesta kirjoitti loppuvuonna myös Timo Mykrä. Kirjoitus julkaistiin Uutisvuoksessa 22.12. ja Imatralaisessa 20.-21.12.



Klikkaa punaista tekstiä, näet pääkirjoituksen; klikkaa kuvaa, näet sen suurempana.

Hyvää uutta vuotta palstan lukijoille!

Vuoden 2014 aikana tällä palstalla oli vähän yli 2400 lukijaa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

"Tarvitaan tarpeeksi vetäjiä"

Vasemmistoliiton väki antaa täyden tuen Imatran kaupungin Toimari-hankkeelle, jolla edistetään heikossa asemassa olevien työllistymistä. Vaikka työllistämisprojekteja on ollut jos minkälaisia, 1.1.2015 aloittamaan suunnitellulla Toimarilla on mahdollisuudet saada aikaan jotakin uutta.

– Lähinnä tässä mietityttää se, että riittävätkö hekilöresurssit. Ratkaisevaa on henkilökohtainen tuki, ja se vaati työaikaa. Kolmen projektissa työtä tekevän lisäksi käytetään ostopalveluja. Toivon todella, että ajatellut 80–100 tukea tarvitsevaa sitä myös monipuolisesti saa, sanoo varavaltuutettu Sari Toivonen.

Tuo 80-100 on ajateltu yhden vuoden asiakasmäärä. Viikoittain toiminnassa olisi mukana 42-50 henkilöä.

Valtuutettu Anssi Piiraisen mielestä tarvitaan monipuolista neuvontaa ja henkistä tuuppaamista eteenpäin. Tukea tarvitaan jatkuvana senkin vuoksi, että työpaikoista ei todellakaan ole liikatarjontaa. Väkeä ei voi ottaa mihinkään projektiin mukaan ilman, että heistä ollaan koko ajan vastuussa.

Juhani Lahtisen mielestä olisi hyvä, että Toimari käynnistyisi mahdollisimman pian. Käynnistyttyään se varmaan löytää muotoja itselleen ja myös erilaiset kannustavat työllistämistoimet ja kuntouttava työtoiminta hahmottuvat.

Kaksivuotisen Toimarin tavoitteena on pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden ehkäisy ja vähentäminen. Kokonaisbudjetti on 415 000 euroa, josta kaupungin osuus on 25 prosenttia (mikä katetaan eri henkilöiden työpanoksena). Toimarin toteutuminen riippuu Ely-keskuksen päätöksestä.

Annetuissa lausunnoissa ainakin Työnvuoksi ry on kiinnittänyt huomiota henkilöresurssien vähäisyyteen.

Aimo Ruusunen

PS. Anssi Piiraisen kaupunginvaltuustossa 8.12. tekemä esitys, että kannustimiksi otettaisiin ilmaiset linja-autoliput, ei saanut kannatusta.

torstai 4. joulukuuta 2014

Uudet luottamusmiehet Ovakolla

Ovakon Imatran terästehtaalla vaihtuvat pääluottamusmies ja varapääluottamusmies. Tehtäviä alkavat hoitaa Petri Ahvo ja Mika Tanskanen.

Uutisvuoksen uutiseen aiheesta pääsee tästä!

Aiheesta myös Kansan Uutisten Verkkolehdessä.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Täysi ehdokaslista

Vasemmistoliitto asettaa uudessa kolme maakuntaa yhdistävässä Kaakkois-Suomen vaalipiirissä eduskuntavaaleihin täyden ehdokaslistan.
   Asia varmistui piirikokouksessa Imatralla. Vaalipiiri yhdistää Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson. Myös puolueen piirijärjestö on tällä alueella yksi ja yhteinen.
   Piirijärjestön puheenjohtaja Aleksanteri Repo on iloinen, että ehdokasasettelu syntyi näin hyvissä ajoin ja vielä historiallisessa piirijärjestöt yhdistävässä kokouksessa.
   – Kiitos kaikille, jota auttoivat että päästiin tähän välietappiin. Ehdokkaina on nuoria ja iäkkäämpiä, on eri puolilta aluetta ja eri ammateista. Hyviä naisehdokkaitakin meillä on kuusi. Toivon, että kaikki jäsenet ja kannattajat tulevat vaalityöhön mukaan, haaste on kova. Politiikan suuntaan on pystyttävä vaikuttamaan, ja se lähtee monista pienistä teoista ehdokkaidemme hyväksi, Repo sanoo.
   Imatralta ehdokkaana on konduktööri Timo Mykrä.
   Muut Kaakkois-Suomen vasemmistoehdokkaat ovat kotkalaiset metallityöntekijä Faruk Abu Taher, dipl. kielenkääntäjä Tarja Bohm, elokuvatyöntekijä Joona Mielonen, lähihoitaja Seija Piipponen-Pekkola, yrittäjä Suvi Silvala ja kirurgian erikoislääkäri Pentti Tiusanen, kouvolalaiset asumisen ohjaaja Mika Byman ja perhetukikeskuksen ohjaaja Jorma Liukkonen, haminalainen talonmies Seppo Hiironen, mikkeliläiset eduskunta-avustaja Taneli Hämäläinen ja opiskelija Sini Savolainen, pieksämäkeläiset lähihoitaja Risto Mykkänen ja sairaanhoitaja Piia Tenhunen, hirvensalmelainen lvi-asentaja Mikko Ollikainen sekä savonlinnalaiset terveydenhoitaja Leena Sallinen ja asettaja, eläkeläinen Esa Valkonen.
   Ehdokkaiden keski-ikä on 44 vuotta, nuorin heistä on 24-vuotias ja vanhin 65-vuotias.

Aiheeseen liittyvän laajemman uutisen voit lukea täältä:
ja täältä:

Kuva: Timo Mykrä Imatralta on yksi ehdokkaista. Piirijärjestön seminaariin ja kokoukseen osallistui yli 30 henkilöä koko Kaakkois-Suomesta.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lappeenrannassa tavattiin

Neljä tulevien eduskuntavaalien ehdokasta tapasi Lappeenrannassa lauantaina 15.11. ja keskusteli vaalityön tulevista kuvioista. Paikalla oli myös paikallista Vasemmistoliiton järjestöväkeä ja muita kiinnostuneita. Konkreettisiakin suunnitelmia tehtiin.

Tapaamiseen osallistuivat imatralainen Timo Mykrä (jonka ottamat kuvat alla), kouvolalainen Mika Byman sekä kotkalaiset Faruk Abu Taher ja Joona Mielonen.




keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Erikoinen sd-ps-näytelmä

Imatran kaupunginvaltuusto sai 10.11. käsittelyynsä erikoisella tavalla syntyneen ehdotuksen vuoden 2015 veroprosentista. Esitys prosentin pitämisestä ennallaan syntyi kaupunginhallituksessa puheenjohtajan äänen ratkaistessa, koska äänestystulos oli 5–5.

Kaupunginhallitukseen kuuluu kuitenkin 11 jäsentä. Kokouksesta oli poissa SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Anne Nissinen, eikä hänen varajäsenensäkään (Tuula Sutela) ollut paikalla. Jos koko SDP:n porukka olisi ollut läsnä ja äänestänyt yhtenäisesti, prosentista olisi syntynyt toisenlainen esitys.

Erikoisesti käyttäytyi myös perussuomalaisten ryhmä. Liisa Lajunen äänesti prosentin korottamisen puolesta, Timo Härkönen vastaan. Näin puolueen äänestäjät lienevät tyytyväisiä siihen, että porukkaa riittää joka lähtöön; yhtenäistä politiikkaa PerusS ei kuitenkaan pysty Imatralla tekemään.

Ehdotuksen ratkaisi siis puheenjohtaja eli Anna Helminen (kok.). Nykyprosentin puolesta olivat myös Kari Toivanen (kesk.), Tommi Matikainen (kok.), Markku Pentikäinen (kok.) ja mainittu Härkönen.

Veroprosentin noston puolesta äänestivät Heikki Tanninen (sd.), Heikki Luukkanen (sd.), Niina Malm (sd.), Liisa Lajunen (ps.) ja Tarja Äikää (sd.).

Tapahtunut muistuttaa mieleen, että juuri SDP:n ja PerusS:n ryhmissä on ollut erilaista ristivetoa ainakin viimeksi kuluneen vuoden ajan. SDP:n ryhmältä voi kysyä, eikö "kolmen peen" menetelmä toimisi: puhelin, porkkana ja tiukan paikan tullen myös piiska lienevät tarpeen, jotta johtava puolue saisi edes kaupunginhallituksessa läpi kantojaan.

Tapahtumasta saisi hyvän juonnon tulevan Imatran uuden teatteritalon esikoisnäytelmän alkuun, jos silloinen teatterinjohtaja uskaltaa tuoda lavalle jotakin paikkakunnalle ominaista.


Aimo Ruusunen

maanantai 20. lokakuuta 2014

Vähäpuheinen valtuusto

Imatran kaupunginvaltuuston kokous 20.10. oli varsin vähäpuheinen; monet asiat olivat ilmoitusasioita eikä niistä keskusteltu. Esimerkiksi kaupungin talouden osavuosikatsaus ja Immolanjärven suojeluasia eivät puhuttaneet.

Eniten puheenvuoroja, nekin lyhyitä ja ytimekkäitä, käytettiin ehkäisevästä päihdetyöstä. Kyseessä on vuosina 20152017 toteutettava projekti, jonka rahoituksesta vastaa osittain valtio, Etelä-Karjalassa sosiaali- ja terveydenhoitopiiri Eksote ja Imatra yhdessä 128 000 euron verran.

Anssi Piirainen (vas) korosti perhekeskeisen toiminnan merkitystä, kun on kyse lasten ja nuorten alkoholin, huumeiden tms. käyttöön liittyvistä ongelmista. Samaa korostivat muutamat muutkin. Hanna-Kaisa Lähde (vihr) iloitsi siitä, että tässä on kyse nuorisotyön kannalta hyvästä hankkeesta. Keskustelu kiertyikin etupäässä nuorten kokemien houkutusten ja ongelmien ympärille, vaikka myös vanhempien vastuun perään huhuiltiin. Monet korostivat tiedottamisen ja "arkisen viestin" perille viemistä; Anssi Piirainen suositteli huumekoukussa olleiden omia kokemuksia nuorten tietoisuuden herättämisessä. Sari Pöyhönen (sd) muistutti, että huumeet ovat myös joidenkin yläasteen oppilaiden kokeilun kohteena ja että opettajilla ei ole kaikkia niitä valmiuksia, joita ongelmien kohtaamisessa tarvitaan.

Dramatiikka kuultiin ja nähtiin, kun Arto Siitonen (sd) olisi halunnut puhua sosiaalipalvelujen harmonisoinnista Etelä-Karjalassa. Hän ihmetteli, että puheenvuoroja ei annettu asiassa, joka on suurta yleisöä kiinnostava ja tärkeä. Mutta hänen omakin ryhmänsä oli sitä mieltä, että esityslistan tämä kohta merkitään vain tiedoksi – tästä johtui osittain tämän kokouksen vähäpuheisuus.

– Miksi ihmeessä kaupunkilaisia kiinnostavasta asiasta ei saa puhua? Tämä on turhauttavaa ja naurettavaa! Siitonen totesi ja poistui kokouksesta jäämättä odottelemaan viimeistä nuijankopautusta.



Arto Siitonen poistui valtuuston kokouksesta ennen sen loppua turhautuneena siitä, että ei saanut keskustella tärkeänä pitämästään asiasta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Luonnon yhteiskäyttö turvattava

Jokamiehen oikeudet on Suomessa lailla turvattu, mutta yksityinen omistusoikeus tunkeutuu joskus liikaa yhteisten oikeuksien alueelle. Näin käy muun muassa, kun kuntien virkistysalueita muutetaan mökkitonteiksi. Timo Mykrä kirjoittaa aiheesta jutussa, jonka julkaisivat Etelä-Saimaa, Uutisvuoksi, Imatralainen ja Vartti EK.



Valkamanrannan yleinen uimaranta saunoineen on viehättävä pala Saimaan maisemaa ja rauhallinen paikka vapaa-ajan viettoon.


  
Kuvia klikkaamalla saat ne suuremmiksi.

torstai 18. syyskuuta 2014

Timo Mykrä esittäytyi Savonlinnassa

Savonlinnan Vasemmistoliitto viritteli markkinapäivänä 18.9. keskustelua kera pullan ja mehun. Materiaalia oli jaossa ja hyvin monet pysähtyivät päivän aikana keskustelemaan, niin nuoret, perheet kuin varttuneet ohikulkijat. Monet jäivät paikalle pitkiinkin keskusteluihin. Maan poliittinen ja taloudellinen tilanne huolestuttaa, ja pohdintaa on siitä monenlaista. Kiitosta tuli  mahdollisuudesta keskustella sekä jaossa olleesta materiaalista. Esa Valkonen, Juha Rautio ja Mika Kupiainen hoitelivat teltalla isännyyttä, keskustelua viritti ja monille tuli tutuksi myös imatralainen kansanedustajaehdokas Timo Mykrä.



Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi!

tiistai 2. syyskuuta 2014

IBBF puhuttaa

Imatralla Big Band Festivaalin tulevaisuus ja ennen kaikkea raha-asiat puhuttavat. Päättäjät joutuvat ottamaan kantaa kaupungilta haettuun suureen avustuspyyntöön. Iso kysymys on myös, millaisena festivaalia tulisi kehittää jos se jatkuu. Timo Mykrä muistutti tapahtuman lähtökohdista Uutisvuoksessa 1.9.


Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi!
Ota myös kantaa asiaan esim. kirjoittamalla Timolle: timo.mykra@hotmail.com

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Mielipide ilkivallasta

Turvallisemman elämän takaa myös se, että emme joudu kärsimään yhteisen ja yksityisen omaisuuden turmelemisesta. Timo Mykrä kirjoitti ilkivallasta ajatuksia, jotka viikolla 34 julkaistiin Vartti Etelä-Karjalassa, Uutisvuoksessa, Imatralaisessa ja Etelä-Saimaassa.



Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Edustajia ja ehdokkaita Kouvolassa


Vasemmistoliiton edustakuntaryhmä jatkoi Kymen alueen kierrostaan keskiviikkona 20.8. Kouvolassa. Toritapahtumaan saapui myös melkoinen joukko paikkakuntalaisia keskustelemaan muun muassa Paavo Arhinmäen, Eila Tiaisen, Silvia Modigin ja Risto Kalliorinteen kanssa. Paikalla oli myös vastikään kansanedustajan tehtävät vastaan ottanut Katja Hänninen, joka vaihtoi ajatuksia kolmen paikalla olleen tulevien eduskuntavaalien kaakkoissuomalaisen ehdokkaan kanssa: Mika Bymanin, Jorma Liukkosen ja Timo Mykrän.
Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi!

tiistai 5. elokuuta 2014

Timo Mykrä eduskuntavaaliehdokkaaksi

Imatran Vasemmistoliitto ry on asettanut konduktööri Timo Mykrän (53) eduskuntavaaliehdokkaaksi. Hänen avukseen on perustettu tukiryhmä, joka on avoin ottamaan uusia jäseniä.

Mykrällä on yli 30 vuoden ura eri ammateissa paperiteollisuudessa, viimeksi kuljetuspuolella. Hänellä on myös pitkä kokemus ammattiyhdistystoiminnasta ja hän on toista kautta lautakuntatoiminnassa; aluksi teknisessä, nyt lasten ja nuorten lautakunnassa.

Tukiryhmän vetäjä on kaupunginvaltuutettu, muurari Anssi Piirainen.

Ehdokaspäätöksen taustalla on asiantuntevan ehdokkaan löytymisen lisäksi se, että puolueen kannatus on alueella nousussa. Toukokuun EU-vaaleissa Vasemmistoliitto menestyi hyvin niin Etelä-Karjalassa kuin koko vaalipiirissä. 

Imatralla puolueen kannatus oli 7,6 % (544 ääntä), missä oli 300 äänen lisäys verrattuna edellisiin EU-vaaleihin ja 195 äänen lisäys verrattuna viime kunnallisvaaleihin. Lappeenrannassa kannatus oli 4,7 %, ääniä tuli lisää 413 verrattuna edellisiin EU-vaaleihin ja 435 lisää verrattuna viime kunnallisvaaleihin (ääniä kaikkiaan nyt 896).

Myös kaikissa muissa Etelä-Karjalan kunnissa Vasemmistoliiton kannatus nousi verrattuna edellisiin EU-vaaleihin. Plussaa tuli Savitaipaletta lukuun ottamatta myös verrattaessa vuoden 2012 kunnallisvaaleihin.


Timo Mykrä.

Lue aiheesta lyhyet nettiuutiset myös Uutisvuoksesta ja Etelä-Saimaasta.

Aiheesta Kansan Uutisten Viikkolehdessä 8.8., lue tästä!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ajatuksia Lappeenrannasta

Pitkän linjan vaikuttaja Jaakko Kokko pitää Vasemmistoliiton näkymiä Lappeenrannassa kohtuullisen hyvinä. Lappeenrannan Uutisten toimittajan Joonas Tapanisen kokoamiin ajatuksiin pääsee käsiksi tästä.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Teatteri puhuttaa

Imatran uuden tulevan teatterin keskeneräiset suunnitelmat puhuttavat. Kaupunginhallitus teki kuitenkin 7.7. linjauksen, joka sai aikaan keskustelua mm. internetissä. Uutisvuoksen toimitus huomautti, että päätös herätti "kiittäviä ja kriittisiä kommentteja". Kantaa asiaan otti myös Timo Mykrä lehden Katukanava-palstalla.
Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana!



tiistai 17. kesäkuuta 2014

Torikokouskin kaupunginvaltuustossa

Maaliskuussa Imatran sosialidemokraattien valtuustoryhmä oli erimielinen päätettäessä Savikannan koulun kohtalosta. Nyt, 16. kesäkuuta, ryhmän sisäiset erimielisyydet tulivat esiin kahdessa asiassa.

Vakavin repeämä tapahtui päätettäessä teknisen palvelukeskuksen yhtiöittämisestä. Asiaa vastaan äänesti kuusi sosialidemokraattia, heidän mukanaan kunnallistoimikunnan puheenjohtaja Anne Nissinen. Ryhmässä on kaikkiaan 18 jäsentä.

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan yksilöjaostoa koskevassa asiassa saavutettiin jonkinlainen kompromissi, tosin äänestäen, kun ponsiesityksillä selvitetään sosiaalietujen harmonisointia muun maakunnan kanssa sekä edellytetään, että yksilöjaoston menettelytavoista ja periaatteista sovitaan luottamushenkilöiden ja viranhaltijain kesken.

Samalla korjattiin se esityslistassa ollut kummallisuus, että yksilöjaostolle olisi annettu valtuudet määrittää omat toimintaperiaatteensa.

Äänestyksissä kaatui Arto Siitosen (sd.) esitys mm. siitä, että ulkopuolinen asiantuntija selvittäisi yksilöjaoston ja viranhaltijain toiminnan laillisuuden. Omankin ryhmän enemmistö äänesti esitystä vastaan.

Asia vaati niin sosialidemokraattien ryhmän oman kokouksen (jota jatkettiin salissa torikokouksena, kuva) kuin myös ryhmien välistä yhteydenpitoa. Aikaa selvittelyyn kului 25 minuuttia.

Valtuutettu Anssi Piirainen (vas.) toi kokouksessa esiin ongelman, joka aiheutuu viranhaltijain vaikeasta tavoitettavuudesta. Tämä vaikeuttaa sosiaaliturvapäätöksiä koskevien oikaisuvaatimusten tekemistä.



keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lähes kaksinkertaistunut kannatus

Vasemmistoliitto sai Imatralla EU-vaaleissa äänestäjiä lisää 303 ja SDP menetti heitä 950. Verrattuna 24 000 äänioikeutettuun (ja 7 241 äänestäneeseen!) kumpikin luku on suuri ja kertoo, että Vasemmistoliitto sai tukea SDP:n suunnalta. Puolueen kannatus lähes kaksinkertaistui edellisistä EU-vaaleista (7,6 prosenttiin).

Vasemmistoliiton piiritoimikunnan jäsen Timo Mykrä tulkitsee koko Etelä-Karjalan hyvän vaalituloksen perustuvan kolmeen seikkaan:

– Valtakunnallisesti on oikea linja, oli hyvä ehdokasasettelu ja lisäksi monet SDP:n kannattajat äänestivät nyt meitä.

Valituksi tulleen vierailu Imatralla ja Lappeenrannassa oli täysosuma, vaikka Imatralla keskusvaalilautakunnan sd-puheenjohtaja puuttui peliin ja tulkitsi, että politiikkaa ei saa puhua niin lähellä äänestyspaikkaa (tilaisuus oli Koskenpartaan lavalla, äänestys postissa Citymarketin sisätiloissa). Tilaisuus oli kuitenkin erittäin onnistunut. Merja Kyllönen muun muassa luki runojaan ja vastaili yleisön kysymyksiin (katso kuvat).



SDP:n kannattajien siirtymää oli myös Lappeenrannassa. Verrattuna edellisiin EU-vaaleihin Vasemmistoliiton kannatus kaksinkertaistui 4,7 prosenttiin.

SDP:n tuloksesta Imatran seudulla voi lukea täältä (Uutisvuoksi).

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Timo Mykrästä uusi vetäjä

Imatran Työnhakijoiden uutena puheenjohtajana on aloittanut Timo Mykrä. Puheenjohtajan vaihdoksen toivotaan tuovan toimintaan uutta draivia, kertoi Uutisvuoksi 18.4. 

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Yksi mies ratkaisi Imatran koulupäätöksen

Uutisvuoksi paljasti 14.4., että Savikannan koulun kohtalo ja Imatran kouluratkaisu perustui yhden miehen mielipiteeseen. Mielipiteet olivat jakaantuneet sos. dem. ryhmässä 7–7, jolloin puheenjohtaja Heikki Luukkasen ääni ratkaisi.
  Kokouksessa oli läsnä vain 14 sd-valtuutettua, vaikka itse valtuuston kokouksessa heitä oli 17. Koska kaikki noudattivat (Luukkasen päättämää) ryhmäpäätöstä, asia ratkaistiin valtuustossa äänin 35–7. Jos Luukkanen olisi ollut toista mieltä, erilainen päätös olisi syntynyt valtuustossa äänin 18–24.
  Koulupäätöstä vastaan äänesti siis 7 valtuutettua, mm. Vasemmistoliiton Anssi Piirainen.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kylmää kyytiä Savikannan koululle

Imatran kaupunginvaltuusto äänesti Savikannan koulun kiinni äänin 35—7. Lakkauttamisen puolesta äänestivät kokonaisina valtuustoryhminä sosiaalidemokraatit ja kokoomus.

Demarien ryhmäkokouksessa vääntö oli raju. Ryhmäjohtaja Heikki Luukkanen toisteli tätä moneen kertaan valtuuston kokouksessa: "Päätös ei ollut helppo", hän sanoi ainakin kolmasti.

Koulun lakkauttamista vastaan olivat valtuutetut muun muassa keskustasta, kristillisistä sekä Vasemmistoliiton Anssi Piirainen (kuvassa) ja vihreiden Hanna-Kaisa Lähde.

Asiaa pohdittiin viiden hengen voimin Vasemmistoliiton palaverissa sunnuntaina, ja mielipide oli, että koulukiinteistöjen kunnosta ja käyttöön sopivuudesta tulisi tehdä selvitykset ennen kuin kouluverkkoa ryhdytään supistamaan.





perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kaakon yhteistyötä ja kannanotto

Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piiritoimikunnan kokouksessa Imatralla näytettiin monissa puheenvuoroissa vihreää valoa Kymen, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon yhteiselle piirijärjestölle. Sellaisesta päätetään aikanaan piirikokouksissa. Toimikunta otti kantaa ammatillisen erityisopetuksen pienryhmäpaikkojen vähentämiseen, joka on ristiriidassa opiskelupaikkojen tarpeen kanssa.
Kokous vahvisti, että Timo Mykrä toimii imatralaisten edustajana piiritoimikunnassa.
Lue aiheesta lisää täältä: Kansan Uutiset Verkkolehti 14.3.2014. 

lauantai 1. helmikuuta 2014

Imatran vasemmistoääni

Imatran kaupunginvaltuutettua Anssi Piiraista voi sanoa vasemmiston ääneksi. Hän ottaa kantaa. Ei ole sellaista kokousta, jossa hän ei puuttuisi johonkin asiaan tai tekisi ehdotusta. Viime valtuustokaudella hän käytti reilusti yli sata puheenvuoroa. Ei pitkiä, vaan asiallisia.
  Paikallisessa lehdessä Piiraisen sanomiset silloin tällöin huomataan ja jos ei huomata, hän kirjoittaa itse. Viimeksi pariin vuodenvaihteen numeroon, jotka varmasti luettiin.
  Asioita valmistellaan yhdessä, ei tämä yhden miehen show ole. Vasemmistoliiton väkeä kokoontuu aina päivää ennen valtuustoa kaupungintalolle puimaan niin asialistaa kuin muita ajankohtaisia asioita. Tilaisuus on avoin.
  Anssi Piirainen kuuluu valtuuston lisäksi tekniseen lautakuntaan. Lasten ja nuorten lautakunnassa Vasemmistoliiton edustajana on Timo Mykrä.

Lue aiheesta lisää täältä!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Alasajosuunnitelmat huolettavat

Imatralla on nostettu esiin psykiatrisen toimen lääkäripäivystyksen lopettaminen ja psykiatrinen päiväosasto. Päivystyksen lopettaminen merkitsee, että Eksoten psykiatrinen osasto tulee saamaan lisää asiakkaita Imatralta. Päiväosasto on ajatuksena hyvä silloin, kun virka-aikana tarvitsee apua. Virka-ajan ulkopuolella on suunnattava kulku Lappeenrantaan.

Imatran Vasemmistoliitto seuraa huolestuneena psykiatrisen toimen alasajoa ja vetoaa päättäjiin sekä virkamiehiin mahdollisimman laadukkaiden palveluiden säilyttämiseksi Imatralla.

– Tulee muistaa kaupungin tehtävä palveluiden tuottajana. Ulkoistaminen ja palveluiden ostaminen on "helpoin" ratkaisu, ei paras. Kehittäminen vaatii asioihin paneutumista ja näkemystä. Virkamiehet ovat avainasemassa siinä, millaisia palveluja tulevaisuudessa saamme omasta kaupungistamme, Imatran Vasemmistoliitto toteaa.


Koko kannanotto on luettavissa täältä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 suurin uutinen

Vuoden 2013 loppupuolen suurin poliittinen uutinen Imatralla ei ollut esimerkiksi se, että puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppinen ei valtuuston kokouksessa 9.12. sallinut keskustelua tarkastuslautakunnan väliraportista, vaan suurin uutinen oli ehdottomasti se, että Vuoksenniskan työväenyhdistyksen puheenjohtaja, lasten ja nuorten lautakunnan jäsen, kaupunginhallituksen varajäsen ja SDP:n valtuustoryhmän 3. varajäsen Timo Mykrä ilmoitti eroavansa SDP:stä ja liittyvänsä Vasemmistoliittoon. Lue aiheesta lisää tästä. Uutisvuoksi kertoi  asiasta netissä näin ja näin.

Mikä on faktaa?




Virkamiehet kuriin


Tilaaja-tuottajamallista ja Vuoksenniskasta