keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Vanhukset pois Koskiksesta 1.1.2017

Eläkeläisten kerhot ja muu toiminta ei pääse Kerhokeskus Koskikseen enää vuonna 2017. Tilat halutaan täysin nuorison käyttöön. Sinne siirretään koulujen monimuotoistuvaa toimintaa sekä annetaan lisää aikaa yli 18-vuotiaiden nuorten Ohjaamo-toiminnalle.

Lautakunnassa alustavasti esillä olleen suunnitelman mukaan muutama eläkeläisjärjestö joutuu etsimään toiminnalleen uudet tilat. Ne ovat kokoontuneet talvikautena viikoittain yleensä aamupäivisin parin tunnin ajan. Tämä on tuonut nuorisotoimelle yli 2 000 euron vuokratulot.

Asiasta tiedotettiin järjestöille keskiviikkona 22.6. Alun perin ajatus oli, että tilat eivät olisi käytössä enää syksyllä. Tämän johdosta muun muassa Imatran Eläkeläisten ja Imatran Teräseläkeläisten edustajat kritisoivat tiedottamisen myöhäistä hetkeä.

Niin kaupungin lasten ja nuorten palvelut kuin asiaan vihityt muut tahot pyrkivät auttamaan uusien tilojen löytymisessä. Nykyistä kalliimpiin ratkaisuihin ei järjestöissä haluta mennä, ja Koskiksen tapaan halutaan esteetöntä kulkua ja keittiön käyttömahdollisuutta.

Tyhjiä tiloja Imatralla kyllä on. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan eri syistä sovi eläkeläiskerhoille. Lisäksi tilat ovat monen eri organisaation hallussa: Imatran YH, kaupungin elämänlaatupalvelut (liikunta- ym-), kirjasto, työväenopisto, Kulttuuritalo Virta, kaupungin tilapalvelut, Eksote... ja Sininen talo varataan kaupungin asiakaspalvelusta. Selostus tästä kaikesta ei mahtune yhdelle aaneloselle.

Imatran lasten ja nuorten palvelujohtaja Ulla Laine on luvannut koordinoida uusien tilojen etsimistä Koskiksesta irtisanottaville järjestöille.

Aimo Ruusunen


Eläkeläiset sanovat hyvästit tälle kokoontumispaikalle joulukuussa. Aikanaan kun puhuttiin jopa rakennuksen purkamisesta, monet eläkeläiset olivat sen kiivaita puolustajia.



tiistai 21. kesäkuuta 2016

Valtuuston kiittelykokous

Imatran kaupunginvaltuuston kokouksessa 20. kesäkuuta hyväksyttiin niin tarkastuslautakunnan raportti kuin tilinpäätösasiat. Vuosi 2015 on lopullisesti paketissa. Sen todettiin menneen hyvin, vaikka konsernin velkamäärä on kasvanut. Vasemmistoliiton Anssi Piirainen lainasikin Jukka Kuoppamäen laulua, jossa kysytään mistä oikein kerrottaisiin: rikkaudesta vai köyhyydestä. Molempia kun löytyy.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen (kok) kehotti unohtamaan kritiikin ja keskittymään positiivisuuteen. Kiitoksia sinkoilikin joka suuntaan, jotkut kehuivat hieman itseäänkin.

Toki myös muuta asiaa kuultiin. Arto Siitonen (sd) kritisoi "positiivisuuden pakkovaatimuksia" sanoen, että ihmisten kokemusmaailmaa on turha selittää tyhjäksi: tämä liittyy myös Imatran vetovoimaisuuteen.

Eksoten palveluista puhuttaessa Anssi Piirainen patisti vaatimaan oikea-aikaista hoitoa. Yhdessä ennaltaehkäisyn kanssa ripeä toiminta on paitsi inhimillistä myös lyhentää sairaslomia ja pidentää työuria. Myös Päivi Marttila (vihr) korosti, että ennaltaehkäisy on taloudellisestikin järkevää.

Riittämätön tiedottaminen kaupunkiorganisaation sisällä ja varsinkin päättäjien suuntaan tuli esiin suoraan ja välillisesti muutamissa puheenvuoroissa. Arto Siitonen kritisoi sitä, että esimerkiksi eräistä rakennusten purkamisista ei tullut päättäjille tietoa sisältäpäin. – Lehdistä on saatu lukea niin kuin muutkin kaupunkilaiset.

Aimo Ruusunen

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Valokuvien digitointiin halutaan vauhtia

Museon ja kirjaston vastuulliset toimihenkilöt ovat Imatralla saaneet ohjeen, jonka mukaan vuonna 2017 tulisi pyrkiä hankerahoituksella vauhdittamaan kokoelmissa olevien vanhojen valokuvien digitointia ja saattamista yleisön nähtäville.

Asia päätettiin Vasemmistoliiton ryhmän aloitteen pohjalta. Anssi Piirainen totesi, että julkisten laitosten valokuvat ovat paikkakuntalaisille aarteita, mutta useimmiten ne ovat vaikeasti tavoitettavissa. Sekä digitointi että ennen kaikkea kuvien siirtäminen valtakunnalliseen Finna-hakuun parantaisi kenen tahansa mahdollisuuksia löytää vaikkapa sukulaisiaan tällaisista kuvista.

Vanhoja kuvia voidaan hyödyntää tutkimuksissa, mutta myös esimerkiksi Facebookin Imatra-sivuilla niistä on käyty keskustelua. Tämä on tutustumista kotipaikkakuntaan mutta myös sen tunnetuksi tekemistä.

Sekä kirjastonjohtaja Marja Huuhtanen, museonjohtaja Eero Laajo että hyvinvointilautakunta lämpenivät aloitteessa esitetyille ajatuksille.

Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi!


Erilaiset tilannekuvat kertovat elämän eri puolista; tässä on polttopuiden kuljetusta (sota-aikana?). Kuva: Imatran Valokuvaamo, H. Sundholm. Kuvia Imatrankoskesta on otettu tuhansia ja taas tuhansia. Vapaana olleen kosken kuvat eivät ole harvinaisuuksia, vaikka voimalan valmistumisesta on pian 90 vuotta.




maanantai 13. kesäkuuta 2016

"Helsinki-keskeinen eliitin edustaja"

Yle Lappeenrannan mukaan Vasemmistoliiton imatralaisvaltuutettu Anssi Piirainen pitää puolueen vastavalittua puheenjohtajaa Li Anderssonia Helsinki-keskeisenä ja eliitin edustajana. Uutisessa Piirainen sanoo, että suurin osa puolueen työväen kansasta ei kannata Anderssonia.

Puolueen jäsenten äänestyksessä turkulainen Andersson sai lähes kahden kolmasosan kannatuksen.

Ylen uutiseen pääsee käsiksi tästä:
http://yle.fi/uutiset/vasemmistoliiton_imatralaisvaltuutettu_ei_tykkaa_li_anderssonista/8952454

Edustajat puoluejohdossa

Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Oulussa 10.-12.6. valittiin uusi puoluejohto; muun muassa puheenjohtajaksi Paavo Arhinmäen jälkeen Li Andersson.

Puoluejohtoon valittiin kuusi edustajaa Kaakkois-Suomen piirijärjestön alueelta. Puoluevaltuuston varsinaisiksi jäseniksi valittiin kouvolalaiset Katja Mechelin ja Aleksanteri Repo. Heidän varaedustajansa ovat Seija Piipponen-Pekkola Kotkasta ja Asko Nurminen Mikkelistä. Puoluevaltuuston yleisvarajäsen on Timo Mykrä Imatralta.

Puoluehallitukseen valittiin kaikkein suurimmalla äänimäärällä (136) Joona Mielonen Kotkasta. Puoluehallituksessa on eri puolilta maata yhdeksän jäsentä.


Timo Mykrä valittiin puoluevaltuuston varajäseneksi. Kuva Jaakko Turunen.