maanantai 11. helmikuuta 2019

Rantarakentaminen ei järkevää


Toivomme malttia rakentamista koskeviin suunnitelmiin Imatralla. Esimerkiksi Saimaan rannat ja saaret pitää säilyttää mahdollisimman paljon luonnonmukaisina sallien kuitenkin virkistys-, liikunta- ja retkeilykäytön. Asuin- ja huvilarakentamista varten on tilaa eri puolilla kaupunkia yllin kyllin, myös ranta-asumista vastaavilta viihtyisiltä paikoilta, toteavat Vasemmistoliiton valtuutetut Timo Mykrä ja Anssi Piirainen.

Rantarakentamista on Imatralla perusteltu sillä, että näin alueen houkuttelevuus lisääntyisi. Tarvittava kunnallistekniikka, mukaan lukien tiet, maksaa kuitenkin niin paljon, että on epärealistista kuvitella uusien veronmaksajien tuovan ne rahat kaupunkiin takaisin, Mykrä ja Piirainen sanovat.

Paljon järkevämpää on heidän mielestään suunnitella vielä rakentamattomien muiden alueiden monipuolista käyttöä niin kaupunkilaisten kuin vieraiden virkistys- ja muuhun vapaa-ajan viettoon ilman massiivisia rakentamisia.
   
Imatralla myös puretaan vanhoilta alueilta taloja, joissa osassa on iso tontti.

 Niitä pitäisi kaupata, sillä ne ovat valmiin kunnallistekniikan ääressä. Aikanaan on myös myös päätetty, ettei rakennusalueita laajenneta vaan rakennetaan "sisään päin". Meillä on jo nyt laajempi kunnallistekniikan järjestelmä kuin monessa muussa kunnassa, Timo Mykrä ja Anssi Piirainen sanovat.