torstai 15. joulukuuta 2016

Kaupungille jää tärkeitä tehtäviä

Imatran kaupunginvaltuuston vahvisti varsin vähin puhein vuoden 2017 talousarvion. Tulevaisuuden tehtävistä esitettiin kuitenkin joitakin lähinnä lasten ja nuorten hyvinvointia korostavia puheenvuoroja.

Sari Toivonen (vas.) sanoi, että tukea tulee antaa ajoissa ja varsinkin tilanteissa, joissa lapsi tai nuori ei saa tukea  omasta kodista. Sellaisia päätöksiä, jotka vaikkapa välillisesti uhkaavat lisätä työttömyyttä ja syrjäytyneisyyttä tulee kaikin tavoin välttää. Kun sosiaali- ja terveysasiat ovat siirtyneet Eksotelle, korostuvat kaupungin päätöksenteossa koulutus ja kaikki muut lapsia ja nuoria koskevat palvelut.

Arto Siitonen (sd.) kritisoi sitä, että niin Eksote-asioissa kuin muutenkin päätösvaltaa on siirretty liiaksi kaupunginhallitukselle ja virkamiesjohdolle. Tästä on kärsinyt avoimuus, ja sosiaali- ja terveyspalveluissa on nähty imatralaisten kannalta kielteistä kehitystä.

Viimeistä kertaa talousarviokokouksessa istunut, ensi vuonna eläkkeelle jäävä kaupunginjohtaja Pertti Lintunen sekä kehui päätöksentekijöitä että kehotti heitä olemaan rohkeammin mukana asioiden valmistelussa. Ylijäämäinen talousarvio innosti Päivi Marttilan (vihr.) näkemään iloa ja valoa ja hän kehotti käyttämään ylijäämää työvälineenä.


Myös Sari Toivonen (vas.), Päivi Marttila (vihr.) ja Henri Ruokolainen (sit.) osallistuivat tiiviiseen keskusteluun talousarviosta.


tiistai 1. marraskuuta 2016

Uusia sävelkulkuja kaivataan

Sanat ja teot eivät kulje yhtä jalkaa imatralaisessa kunnallisessa päätöksenteossa. Toisaalta puhutaan asiantuntijuuden tarpeesta, mutta kaupunginhallitus on kävellyt monta kertaa asiantuntijalautakuntien yli.

Tämä on 1.1.2017 valtuutetuksi tulevan Timo Mykrän (vas.) mielestä sietämätön tilanne, johon on saatava muutosta. Päättäjiksi valittavien ja lautakuntiin tulevien on pystyttävä vaikuttamaan, eikä mikään niiden yläpuolella oleva rouva- ja herraporukka saa ottaa päätösvaltaa itselleen.

– Yksittäinen valtuutettu ei pysty kovin paljon saamaan aikaan, ja sen vuoksi tarvitaan laajempaa muutosta. Imatralla puhutaan paljon avoimuudesta, mutta todellisuudessa siitä ei ole häivääkään. Isojen valtuustoryhmien johdossa olevat ovat kahmineet itselleen valtaa jopa omien ryhmiensä jäsenten yli, Mykrä sanoo.

Hänestä muutosta vaativalle tilanteelle on kuvaavaa se, että esimerkiksi SDP on menettänyt vaalikauden aikana neljä (4) valtuutettua. "Ainakin puolet" tästä on tapahtunut, koska valituiksi tulleet ovat kyllästyneet leimasimen asemaan.


– Niin koulu- kuin muissa asioissa valmistelutapojen on muututtava. Uusia sävelkulkuja kaivataan. Valtuustolle ja asiantuntijalautakunnille on palautettava niille kuuluvaa valtaa, Timo Mykrä sanoo.

Aimo Ruusunen

Timo Mykrä kaipaa uusia sävelkulkuja imatralaiseen päätöksentekoon.


Uutisvuoksi on kertonut valtuuston henkilömuutoksista muun muassa 12.10. (kuva) ja 1.11.2016.





maanantai 31. lokakuuta 2016

Timo Mykrä puheenjohtajaksi

Vasemmistoliiton Imatran yhdistyksen syyskokouksessa käsiteltiin rutiiniasiat, joita kuitenkin vahvasti värittää kunnallisvaalit huhtikuussa 2017. Ehdokasasettelu nousikin puheenaiheeksi.  Ehdokkaita etsitään, joitakin on jo tiedossa. Tavoitteena on vähintään 10 ehdokasta ja valtuustoryhmän koon kasvattaminen. Valtuuston työtapoihin ja päätöslinjauksiin tulee saada Imatralla muutosta, ja tähän Vasemmistoliitto on valmis.

Vuonna 2017 yhdistyksessä johtaa puhetta Timo Mykrä, joka on myös 1.1. alkaen yksi Imatran kaupunginvaltuutetuista. Varapuheenjohtaja on Juhani Lahtinen ja muut johtokunnan jäsenet Anssi Piirainen, Aimo Ruusunen ja Sari Toivonen.

Yhdistys ilmoittelee toiminnastaan muun muassa Uutisvuoksen järjestöpalstalla.

Vasemmisto koolle Lappeenrantaan

Kolmea maakuntaa yhdistävä Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirijärjestö kokoontuu vuoroittain eri puolilla Kymenlaaksoa, Etelä-Karjalaa ja Etelä-Savoa. Sunnuntaina 13. marraskuuta 2016 on vuorossa Lappeenranta: puolueen jäsenille avoin syyspiirikokous alkaa kaupungintalolla kello 13.

Syksyisin tehdään valinnat seuraavalle vuodelle, ja esityslistalla onkin piirihallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajien ja jäsenten valinta. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 vahvistetaan. Kokouksessa on mahdollisuus myös keskusteluun. Paikalla on myös puoluesihteeri Joonas Leppänen.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset tulee tehdä piirityöntekijä Jaakko Turuselle, puh. 040 638 6007, jaakko.turunen@vasemmisto.fi




keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Melkoista tempoilua

Tiistaina 11. lokakuuta tuli Harri Valtasolalta Imatran kaupungin hyvinvointipalveluista seuraava sähköposti:

"Kävimme [läpi] seniorijärjestöjen kokoontumismahdollisuuksia tänään Hyvinvointipalveluiden johtoryhmässä. Monet kerhot eivät ole vielä löytäneet Koskikselle korvaavia tiloja, joten etsintäaikaa jatketaan ensi elokuun alkuun asti. Toisin sanoen ne kerhot jotka eivät ole vielä korvaavaa tilaa löytäneet voivat jatkaa toimintaansa kevään 2017 ajan Koskiksessa entiseen malliin."

Näin asiassa nähtiin jo toinen kuperkeikka. Kun eläkeläisten häädöstä Koskiksesta alun perin tiedotettiin (katso aiheesta täältä!), kerrottiin määräajan olevan 1.9.2016. Sitten kesken tiedotustilaisuuden ajankohta vaihtui päiväksi 1.1.2017. Nyt uusi päivämäärä on siis 1.8.2017!

Kaikki järjestöt eivät ole löytäneet korvaavia tiloja, ja se onkin, kuten Valtasola tiedotti, syynä uuteen määräaikaan. Mutta esimerkiksi Imatran Eläkeläiset ry:n uusi kokoontumispaikka on reumayhdistyksen tila keskusasemalla.

Sattuma tai ei, mutta uutinen eläkeläisjärjestöjen häädön päällepäsmärin, lasten ja nuorten palveluista vastanneen Ulla Laineen irtisanoutumisesta tuli julki samana päivänä kuin Valtasolan tiedottama uusi päätös. Laine organisoi kesäkuussa järjestetyn tiedotustilaisuuden, ja tilaisuudessa kävi selväksi, että asia oli varsin hatarasti valmisteltu.

Jotkut järjestöt jatkavat siis toimintaansa Koskiksessa, Ulla Laine siirtyy opetusneuvokseksi ministeriöön ja kaikki on kaupunginjohtaja Pertti Lintusen mukaan (Uutisvuoksi 11.10.) hanskassa.

Imatranvuoksi-sivuston saaman tiedon mukaan kaupunginjohtaja haluaa kuitenkin selvityksen siitä, miten järjestöjen toiminta  kuitenkin mahtuisi Koskikseen. Kaikkia mutkia tässä asiassa ei siis ehkä olla vielä nähty...

Sekoilu on ollut tempoilevaa ja aiheuttanut järjestöissä turhaa työtä ja huolta. Luulisi anteeksipyynnönkin olevan paikallaan.

Aimo Ruusunen

Kuva: Lehti Imatralainen ennakoi muutamaa päivää aikaisemmin, miten kaupunki peruu päätöksen eläkeläisjärjestöjen häädöstä.





tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kaupunginhallitus katsokoon peiliin

Mielenterveys- ja päihdehoitopalvelujen heikkeneminen Imatralla on osoittanut, että Eksoten kanssa tehty sopimus ei kaikilta osin takaa palveluja. Kaupunginvaltuutettu Anssi Piirainen (vas) muistutti Uutisvuoksessa (16.7.16), että sopimuksista vastaa kaupunginhallitus. Vähemmistö valtuutetuista oli aikanaan sitä mieltä, että liittymisehdot olisi tullut määritellä toisin. Nyt vastuu tapahtuneesta on kaupunginhallituksen jäsenillä.

Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Vanhukset pois Koskiksesta 1.1.2017

Eläkeläisten kerhot ja muu toiminta ei pääse Kerhokeskus Koskikseen enää vuonna 2017. Tilat halutaan täysin nuorison käyttöön. Sinne siirretään koulujen monimuotoistuvaa toimintaa sekä annetaan lisää aikaa yli 18-vuotiaiden nuorten Ohjaamo-toiminnalle.

Lautakunnassa alustavasti esillä olleen suunnitelman mukaan muutama eläkeläisjärjestö joutuu etsimään toiminnalleen uudet tilat. Ne ovat kokoontuneet talvikautena viikoittain yleensä aamupäivisin parin tunnin ajan. Tämä on tuonut nuorisotoimelle yli 2 000 euron vuokratulot.

Asiasta tiedotettiin järjestöille keskiviikkona 22.6. Alun perin ajatus oli, että tilat eivät olisi käytössä enää syksyllä. Tämän johdosta muun muassa Imatran Eläkeläisten ja Imatran Teräseläkeläisten edustajat kritisoivat tiedottamisen myöhäistä hetkeä.

Niin kaupungin lasten ja nuorten palvelut kuin asiaan vihityt muut tahot pyrkivät auttamaan uusien tilojen löytymisessä. Nykyistä kalliimpiin ratkaisuihin ei järjestöissä haluta mennä, ja Koskiksen tapaan halutaan esteetöntä kulkua ja keittiön käyttömahdollisuutta.

Tyhjiä tiloja Imatralla kyllä on. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan eri syistä sovi eläkeläiskerhoille. Lisäksi tilat ovat monen eri organisaation hallussa: Imatran YH, kaupungin elämänlaatupalvelut (liikunta- ym-), kirjasto, työväenopisto, Kulttuuritalo Virta, kaupungin tilapalvelut, Eksote... ja Sininen talo varataan kaupungin asiakaspalvelusta. Selostus tästä kaikesta ei mahtune yhdelle aaneloselle.

Imatran lasten ja nuorten palvelujohtaja Ulla Laine on luvannut koordinoida uusien tilojen etsimistä Koskiksesta irtisanottaville järjestöille.

Aimo Ruusunen


Eläkeläiset sanovat hyvästit tälle kokoontumispaikalle joulukuussa. Aikanaan kun puhuttiin jopa rakennuksen purkamisesta, monet eläkeläiset olivat sen kiivaita puolustajia.



tiistai 21. kesäkuuta 2016

Valtuuston kiittelykokous

Imatran kaupunginvaltuuston kokouksessa 20. kesäkuuta hyväksyttiin niin tarkastuslautakunnan raportti kuin tilinpäätösasiat. Vuosi 2015 on lopullisesti paketissa. Sen todettiin menneen hyvin, vaikka konsernin velkamäärä on kasvanut. Vasemmistoliiton Anssi Piirainen lainasikin Jukka Kuoppamäen laulua, jossa kysytään mistä oikein kerrottaisiin: rikkaudesta vai köyhyydestä. Molempia kun löytyy.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen (kok) kehotti unohtamaan kritiikin ja keskittymään positiivisuuteen. Kiitoksia sinkoilikin joka suuntaan, jotkut kehuivat hieman itseäänkin.

Toki myös muuta asiaa kuultiin. Arto Siitonen (sd) kritisoi "positiivisuuden pakkovaatimuksia" sanoen, että ihmisten kokemusmaailmaa on turha selittää tyhjäksi: tämä liittyy myös Imatran vetovoimaisuuteen.

Eksoten palveluista puhuttaessa Anssi Piirainen patisti vaatimaan oikea-aikaista hoitoa. Yhdessä ennaltaehkäisyn kanssa ripeä toiminta on paitsi inhimillistä myös lyhentää sairaslomia ja pidentää työuria. Myös Päivi Marttila (vihr) korosti, että ennaltaehkäisy on taloudellisestikin järkevää.

Riittämätön tiedottaminen kaupunkiorganisaation sisällä ja varsinkin päättäjien suuntaan tuli esiin suoraan ja välillisesti muutamissa puheenvuoroissa. Arto Siitonen kritisoi sitä, että esimerkiksi eräistä rakennusten purkamisista ei tullut päättäjille tietoa sisältäpäin. – Lehdistä on saatu lukea niin kuin muutkin kaupunkilaiset.

Aimo Ruusunen

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Valokuvien digitointiin halutaan vauhtia

Museon ja kirjaston vastuulliset toimihenkilöt ovat Imatralla saaneet ohjeen, jonka mukaan vuonna 2017 tulisi pyrkiä hankerahoituksella vauhdittamaan kokoelmissa olevien vanhojen valokuvien digitointia ja saattamista yleisön nähtäville.

Asia päätettiin Vasemmistoliiton ryhmän aloitteen pohjalta. Anssi Piirainen totesi, että julkisten laitosten valokuvat ovat paikkakuntalaisille aarteita, mutta useimmiten ne ovat vaikeasti tavoitettavissa. Sekä digitointi että ennen kaikkea kuvien siirtäminen valtakunnalliseen Finna-hakuun parantaisi kenen tahansa mahdollisuuksia löytää vaikkapa sukulaisiaan tällaisista kuvista.

Vanhoja kuvia voidaan hyödyntää tutkimuksissa, mutta myös esimerkiksi Facebookin Imatra-sivuilla niistä on käyty keskustelua. Tämä on tutustumista kotipaikkakuntaan mutta myös sen tunnetuksi tekemistä.

Sekä kirjastonjohtaja Marja Huuhtanen, museonjohtaja Eero Laajo että hyvinvointilautakunta lämpenivät aloitteessa esitetyille ajatuksille.

Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi!


Erilaiset tilannekuvat kertovat elämän eri puolista; tässä on polttopuiden kuljetusta (sota-aikana?). Kuva: Imatran Valokuvaamo, H. Sundholm. Kuvia Imatrankoskesta on otettu tuhansia ja taas tuhansia. Vapaana olleen kosken kuvat eivät ole harvinaisuuksia, vaikka voimalan valmistumisesta on pian 90 vuotta.




maanantai 13. kesäkuuta 2016

"Helsinki-keskeinen eliitin edustaja"

Yle Lappeenrannan mukaan Vasemmistoliiton imatralaisvaltuutettu Anssi Piirainen pitää puolueen vastavalittua puheenjohtajaa Li Anderssonia Helsinki-keskeisenä ja eliitin edustajana. Uutisessa Piirainen sanoo, että suurin osa puolueen työväen kansasta ei kannata Anderssonia.

Puolueen jäsenten äänestyksessä turkulainen Andersson sai lähes kahden kolmasosan kannatuksen.

Ylen uutiseen pääsee käsiksi tästä:
http://yle.fi/uutiset/vasemmistoliiton_imatralaisvaltuutettu_ei_tykkaa_li_anderssonista/8952454

Edustajat puoluejohdossa

Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Oulussa 10.-12.6. valittiin uusi puoluejohto; muun muassa puheenjohtajaksi Paavo Arhinmäen jälkeen Li Andersson.

Puoluejohtoon valittiin kuusi edustajaa Kaakkois-Suomen piirijärjestön alueelta. Puoluevaltuuston varsinaisiksi jäseniksi valittiin kouvolalaiset Katja Mechelin ja Aleksanteri Repo. Heidän varaedustajansa ovat Seija Piipponen-Pekkola Kotkasta ja Asko Nurminen Mikkelistä. Puoluevaltuuston yleisvarajäsen on Timo Mykrä Imatralta.

Puoluehallitukseen valittiin kaikkein suurimmalla äänimäärällä (136) Joona Mielonen Kotkasta. Puoluehallituksessa on eri puolilta maata yhdeksän jäsentä.


Timo Mykrä valittiin puoluevaltuuston varajäseneksi. Kuva Jaakko Turunen.



sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Puoluekokoukseen valmistaudutaan

Vasemmistoliiton tulossa olevan puoluekokouksen merkeissä kokoonnuttiin 15.5. Imatralla. Paikalla oli niin kokousedustajia kuin muuta väkeä. Tapahtumassa myös esittäytyi kolme puoluesihteeriksi ehdolla olevaa. Puoluekokousedustajat keskustelivat menettelytavoista ja Koskenpartaalla oli halukkaille tarjolla lettuja ja Kansan Uutisia.

Puoluesihteeriehdokkaiden kanssa pohdittiin muun muassa sitä, miten puolue voisi tehokkaammin toimia kannatuspohjaltaan erilaisilla alueilla. Pelkkä valtakunnallinen näkyvyys ei riitä, tarvitaan myös paikallista ja alueellista näkyvyyttä.

– Puoluetyössä tarvittaisiin lisäksi sellaista "ruoskaa", joka tekisi maakunnissa jalkatyötä. Sitä nimittäin tarvitaan, sanoo imatralainen kokousedustaja Timo Mykrä.

Koolla olleet puoluekokoukseen lähtijät päättivät ehdottaa häntä vaalivaliokuntaan. Kaakkois-Suomen Vasemmiston puoluekokousedustajien vastaava on Esa Valkonen Savonlinnasta.

Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään Oulussa 10.–12. kesäkuuta.

Kuvat suurenevat klikkaamalla!

Lettuja syntyi imatralais-savonlinnalais-lappeenrantalaisvoimin: Sari Toivonen, Esa Valkonen ja Aimo Röpetti työn touhussa.


Kokousedustajien palaveriin oli tultu Kymenlaaksoa ja Etelä-Savoa myöten.


Puoluesihteeriehdokkaista esittäytyivät Joonas Leppänen, Niko Peltokangas ja Sinikka Torkkola, puheenvuoroja jakoi Timo Mykrä (vasemmalla).



torstai 12. toukokuuta 2016

Keskustelua vanhusten asumisesta

Imatralaisen Juhani Lahtisen useissa lehdissä (mm. EK Vartissa 27.4., Etelä-Saimaassa 30.4. ja Uutisvuoksessa 17.5.) esittämät ajatukset vanhusten asumispalvelujen monipuolistamisesta ja järkevöittämisestä  herättävät keskustelua. Aiheeseen puuttui lappeenrantalainen Pertti Mela (Etelä-Saimaa 11.5.), jonka mielestä ehdotukset yhteisöllisen asumisen kehittämisestä ovat paikallaan.

Lahtinen toi esiin, miten nykyään tarjotaan vain kahta mallia: sellaista, missä "kaikki tuodaan eteen" jossakin ns. laitoksessa tai vastaavaa tehdään tuoden palvelut mahdollisimman pitkälle kotiin. Kumpikin malli maksaa, ja jälkimmäisessä on suurena vaarana yksinäisyyden lisääntyminen.

"Yksilökeskeisyys ja rahan avulla yksin pärjäämisen ihannointi on vieraannuttanut meidät siitä yhteisöllisestä elämästä, jota elettiin vielä muutama vuosikymmen sitten. Sitä vanheneva ihminen yhä muistelee ja kaipaa", Juhani Lahtinen kirjoitti. Hänen mielestään tarvittaisiin konkreettisia ehdotuksia asumismuotojen kehittämiseksi tähän suuntaan.

Pertti Melan mielestä Armilan sairaalan tyhjenevät tilat voitaisiin muuttaa yhteisöasumiseen sopiviksi. "Meillä on tuhannen taalan paikka", toteaa Mela ja lisää, että yksinäisyys todella on iso ongelma vanhusten keskuudessa.

Aiheesta kirjoitti myös Marja-Liisa Vesterinen Imatralaisessa 14.-15.5.


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Puoluesihteeriehdokkaita Imatralle

Kaakkois-Suomen Vasemmisto järjestää puoluesihteeriehdokkaiden tentin Center Hotel Imatra (Koskenparras 3) sunnuntaina 15.5. klo 11–12.30. Puoluesihteerikilpaan ovat ilmoittautuneet Risto Kalliorinne, Joonas Leppänen, Niko Peltokangas, Sinikka Torkkola ja Irma Taavela. Heistä Imatralle saapuvat Leppänen, Peltokangas ja Torkkola. Kaikkien ehdokkaiden esittelyt: http://puoluekokous.vas.fi/puoluesihteeriksi/

Tilaisuuteen on vapaa pääsy kaikille kiinnostuneille. Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä. Tervetuloa! S
amaan aikaan (kello 12-14) teltalla Koskenpartaalla on tarjolla Kansan Uutisten Viikkolehteä ja lettuja.

Vasemmistoliiton puoluekokous pidetään Oulussa 10.–12. kesäkuuta. Kokouksessa valitaan puolueelle uusi puheenjohtajisto, puoluesihteeri ja uusitaan tavoiteohjelma. Kokouksesta voi lukea täältä: http://puoluekokous.vas.fi/

torstai 28. huhtikuuta 2016

Laatu varmistettava ennen kaikkea

Imatran kaupunkikonsernin kiinteistöjä on suljettu sisäilmaongelmien takia. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä pitää tutkia, onko mahdollista tehdä asioita toisin. Kyse on rakentamisen, rakennusten ylläpidon ja korjaustöiden valvonnan tasosta ja sen ammattitaitoisuudesta.

"Kiinteistöjen rakentamisessa ja korjaustöissä tulee käyttää alusta alkaen parasta mahdollista asiantuntemusta. Jos konsernin oma ammattitaito ei riitä, tarvitaan konsultti apua tai muuta ulkopuolista asiantuntemusta. Laatua ja rakentajan vastuuta pitää korostaa kilpailutuksessa enemmän kuin hintaa. Myös valvontaa on tehostettava", todetaan ryhmän tekemässä aloitteessa.

Vasemmistoliiton ryhmä haluaa myös tietää, onko konsernissa tehty yhteenvetoa siitä, mitkä eri syyt ovat johtaneet huonoon sisäilmaan. Rakentamisvirheet on selvitettävä, niistä voidaan saada oppia tulevaisuutta ajatellen. 


"Esitämme, että kaupunginhallitus pyytää konserniin kuuluvilta rakennusten ylläpitäjiltä ja käyttäjiltä selvityksen siitä, miten rakentaminen, ylläpidon, korjaamisen ja rakennusten käytön seuranta voidaan toteuttaa parhaalla mahdollisella ammattitaidolla."

torstai 21. huhtikuuta 2016

Suursuosio vanhuspalvelutilaisuudella

Edelliseen Imatran vanhusneuvoston yleisötilaisuuteen tuli 40 kiinnostunutta, nyt osallistujia oli sata enemmän.

Koollekutsun aihe eli Eksoten palvelut vanhuksille tietenkin kiinnosti. Mutta kysymyksiä nousi esiin puhelinasioista laajempiin kuvioihin eli vanhuksia koskevien palvelujen yleiseen kehittämiseen.

"Olet ihan asian ytimessä", kommentoi palvelupäällikkö Hanna Rönkkönen puheenvuoroa, jonka käytti yleisöstä Juhani Lahtinen. Lahtisen pointti oli, että kotona asumisen yksipuolinen edistäminen lisää yksinäisyyttä ja sen mukanaan tuomia kielteisiä puolia ikäihmisten elämään. Tällainen suunta on ristiriidassa myös naapuriavun kehittämisen ja ylipäätään tasapainoisen arjen mahdollisuuksien kanssa.

Rönkkösen mukaan asiaa voi edistää muun muassa kaavoituksella. Siinä taas ovat avainasemassa kunnat, joiden päättäjien tulisi enemmän seurata kehitystä. Mutta jos Imatran vanhusneuvoston varapuheenjohtajaan Timo Saariseen on uskominen (ja miksi ei olisi), niin läheskään kaikki kaupunginhallituksen jäsenet eivät ole vielä perehtyneet vanhuspalvelulakiin.

Arto Siitonen, päättäjänä puheenvuoron käyttänyt, totesi että asumismuodot eivät kaikilta osin vastaa nykyaikaa. Vanhukset kuuluvat sinne missä on palveluja ja eri sukupolvet voisivat asua enemmän lähekkäin.

Melkoinen osa ajasta kului terveyspalvelujen puhelinvarausten yms. selvittämiseen. Mieleen jäi ennen muuta se, että kiireiset asiat kannattaa soittaa kello 8.00-10.00 (jolloin vastaamassa on eniten sairaanhoitajia) ja että moninkertainen soitteleminen sotkee systeemejä. Viisainta on jättää soittopyyntö puhelimessa saatavan ohjeen mukaan.

Myös palvelusetelit puhuttivat. Niistä kaivataan päivitettyjä ohjeita, koska järjestelmä tuntuu aika monimutkaiselta ja siinä on tapahtunut muutoksia Imatran liityttyä Eksoteen.

Aimo Ruusunen

Juhani Lahtinen (vasemmalla) ihmetteli, miksi kehitetään yksipuolisesti vain kotiin saatavia palveluja, kun kaikki eivät kuitenkaan niistä voi hyötyä.



Palvelupäällikkö Hanna Rönkkönen (oikealla) Eksotesta totesi, että kunnat ovat avainasemassa, kun tulevaisuuden asumismuotoja kehitetään.




Vanhusneuvoston järjestämän tilaisuuden suosio oli niin suuri, että pullakin loppui kahvituksessa kesken jo ennen kuin tarjoilu edes virallisesti alkoi.


sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Päivähoito on ennaltaehkäisyä

– Kaikille lapsille saavutettavissa oleva päivähoito on tärkeä osa ongelmien ennaltaehkäisyä. Väärässä kohdassa ja iässä säästetty raha voi maksaa moninkertaisesti tulevaisuudessa, muistuttaa Imatran varavaltuutettu Sari Toivonen.

Hän ottaa kantaa asiaan, koska kaupunki on pian tärkeä päätöksen edessä: lähteäkö murtamaan subjektiivinen oikeus päivähoitoon.

– Kun kotona on työttömyyttä, päihde- tai mielenterveysongelmia ja vanhempien jaksamattomuutta, on kaikille osapuolille parasta, että lapsi pääsee päivittäin ikätoveriensa pariin ja osallistuu laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Päiväkodissa lapselle muodostuu turvallinen rutiini ja kaverisuhteita, Sari Toivonen korostaa.


Imatralla "fifty-fifty"

Imatralta lähtee Metallityöväen liiton liittokokoukseen kummastakin suuresta vaaliliitosta valituiksi tulleina yhteensä kuusi edustajaa. Kolme heistä edustaa Metallin Vaikuttajia eli vasemmistoliittolaisten ja sitoutumattomien vaaliliittoa, kolme sosiaalidemokraatteja. Jälkimmäiset saivat hieman enemmän ääniä, mutta Metallin Vaikuttajien ehdokkaatkin yhteensä lähes 200.

Koko maassa Metallin Vaikuttajat sai yli 21 000 ääntä ja 154 edustajaa liittokokoukseen (kannatus 37,2 %). Sosiaalidemokraattien kannatus oli 62,3 %. Keskustalaiset saivat liittokokoukseen yhden edustajan, perussuomalaiset eivät yhtään.

Metallin Vaikuttajien valitut ovat Imatralla (suluissa äänimäärät): Anssi Piirainen (70), Sami Repka (70) ja Petri Ahvo (55). Heidän osuutensa on 41,4 % Imatralta valituiksi tulleiden äänistä.

Liittokokous järjestetään toukokuussa Tampereella. 

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Ennakkotieto: Puoluesihteeriehdokkaat Imatralle

Vasemmistoliiton kesäkuussa pidettävä puoluekokous valitsee uudet johtohenkilöt, ja runsas ehdokkaiden joukko käy esittäytymässä eri puolilla maata. Alustavasti on tiedossa, että puoluesihteeriehdokkaat ovat tavattavissa Imatralla sunnuntaina 15. toukokuuta.

Puoluesihteerin tehtävään ovat tarjolla Risto Kalliorinne (Oulu), Joonas Leppänen (Helsinki), Niko Peltokangas (Raahe), Irma Taavela (Hämeenlinna) sekä Sinikka Torkkola (Tampere).

Puheenjohtajaehdokkaista Li Andersson osallistuu Vasemmistoliiton piirin kokoukseen 23. huhtikuuta Kouvolassa. Muut ehdokkaat ovat Aino-Kaisa Pekonen ja Jari Myllykoski. Kaikki he esittäytyvät Kotkassa 2. toukokuuta.

Valinnoista keskustellaan myös Vasemmistoliiton Imatran yhdistyksen kevätkokouksessa, joka on 31. maaliskuuta.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

"Konkretiaa köyhien puolustamiseen"

Politiikkaa ei tehdä vain sanoilla, sitä on tehtävä myös teoilla. Imatran Työnhakijat ry:n puheenjohtaja Timo Mykrä kaipaa lisää tekoja.

– Mikään puolue ei ihan oikeasti profiloidu vähävaraisten ja pienituloisten puolustajana. Vasemmistopuolueelle tällainen tehtävä kuuluu, ei vain sanoissa vaan käytännön teoissa, Mykrä sanoo.

Tekoja voivat olla kuntatasolla esimerkiksi työttömien yhdistysten ja muiden sellaisten kolmannen sektorin toimijoiden tukeminen, jotka järjestävät ruoanjakelua sekä ruokailu- ja muita arjen palveluja. Niistä on välitöntä hyötyä kaikkein köyhimmille.

– Taloudellisen ja muun tasa-arvon on oltava tekojen päämäärä. Esimerkiksi ilmainen julkinen liikenne palvelisi työttömien mahdollisuuksia täysipainoiseen osallistumiseen esimerkiksi harrastuksissa, Mykrä ehdottaa.

Tekojen tarvetta lisää hänen mukaansa myös kehitys, joka tuntuu nykypolitiikan myötä jyrkkenevän. Näytään hyväksyttävän 10 prosentin pysyvä työttömyys. Työttömyystukien leikkaukset todistavat tällaisesta ajattelusta.

– Jokainen päättäjä ja meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, annetaanko kehityksen edelleen mennä näin nurinkuriseen suuntaan. Köyhät ovat yhä ahtaammalla ja heitä on yhä enemmän, Timo Mykrä muistuttaa.

Jatkuva tarve ruokapussien jakoon kertoo tilanteesta paljon, Timo Mykrä sanoo. Imatrallakin tällainen toiminta on jatkuvaa. Ajalle kuvaavaa, että jakelupaikkana on nyt myös entinen Kansallis-Osake-Pankin konttori (jakelu on Imatran keskusliikenneasemalla 17.3.).


lauantai 13. helmikuuta 2016

Libero ja nuoret Imatralla

Vasemmistonuoret näkyivät Imatran Koskenpartaalla lauantaina 13. helmikuuta. Itä-Suomen Vasemmistonuorten hallitus oli saapunut paikkakunnalle pitämään kokousta, ja sen ohella oli parin tunnin ajan mm. Libero-lehden ja järjestön esittelyä kävelykadulla. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta markkinapäivänä oli liikkeellä varsin paljon väkeä. Omassa porukassa keskusteltiin muun muassa siitä, millainen tulee olemaan Vasemmistoliiton puoluejohto ensi kesän puoluekokouksen jälkeen. Piiritoimikunta yhdistää vasemmistonuoria monen maakunnan alueelta, ja nytkin pitkämatkaisimmat saapuivat Imatralle Joensuusta ja Kouvolasta.

Teltan varjossa oikealta katsoen Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Sophia Leppä, Mia Miettinen Savonlinnasta, taempana kadulla lehtien jaossa Aku Kervinen Kuopiosta, sitten piirin puheenjohtaja Toni Mäkinen ja vasemmalla nuoria moikkaamaan tullut imatralainen Timo Mykrä. Kuvaa klikaten sen koko kasvaa!