Politiikkaa ei tehdä vain sanoilla, sitä on tehtävä myös teoilla. Imatran Työnhakijat ry:n puheenjohtaja Timo Mykrä kaipaa lisää tekoja.
– Mikään puolue ei ihan oikeasti profiloidu vähävaraisten ja pienituloisten puolustajana. Vasemmistopuolueelle tällainen tehtävä kuuluu, ei vain sanoissa vaan käytännön teoissa, Mykrä sanoo.
Tekoja voivat olla kuntatasolla esimerkiksi työttömien yhdistysten ja muiden sellaisten kolmannen sektorin toimijoiden tukeminen, jotka järjestävät ruoanjakelua sekä ruokailu- ja muita arjen palveluja. Niistä on välitöntä hyötyä kaikkein köyhimmille.
– Taloudellisen ja muun tasa-arvon on oltava tekojen päämäärä. Esimerkiksi ilmainen julkinen liikenne palvelisi työttömien mahdollisuuksia täysipainoiseen osallistumiseen esimerkiksi harrastuksissa, Mykrä ehdottaa.
Tekojen tarvetta lisää hänen mukaansa myös kehitys, joka tuntuu nykypolitiikan myötä jyrkkenevän. Näytään hyväksyttävän 10 prosentin pysyvä työttömyys. Työttömyystukien leikkaukset todistavat tällaisesta ajattelusta.
– Jokainen päättäjä ja meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, annetaanko kehityksen edelleen mennä näin nurinkuriseen suuntaan. Köyhät ovat yhä ahtaammalla ja heitä on yhä enemmän, Timo Mykrä muistuttaa.
Jatkuva
tarve ruokapussien jakoon kertoo tilanteesta paljon, Timo Mykrä
sanoo. Imatrallakin tällainen toiminta on jatkuvaa. Ajalle kuvaavaa,
että jakelupaikkana on nyt myös entinen Kansallis-Osake-Pankin
konttori (jakelu on Imatran keskusliikenneasemalla 17.3.).
Asiaa Timo ! T. Timo U
VastaaPoista